Mainos
Mainos

Sipilä keskustellut Nordean kanssa pääkonttorin siirtämisestä Suomeen

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoo käyneensä Nordean kanssa keskusteluja yhtiön pääkonttorin saamiseksi Ruotsista Suomeen. Sipilä uskoo vahvasti, että sijainti euroalueella on Nordealle etu. 

– Kaikille pankeille on tärkeätä vakaan ja ennustettavan toimintaympäristön säilyminen, Sipilä arvioi. 

Hänen mukaansa esimerkiksi veromuutosten on oltava ennakoitavissa ja niiden on oltava aina kohtuullisia. 

– Pystyn antamaan pidemmänkin ajan lupauksen keskustan puolesta, että olemme osaltamme valmiita tällaisen ympäristön rakentamiseen ja ylläpitämiseen. Se on Suomen etu, Sipilä kertoi STT:lle. 

Nordea uhkasi maaliskuussa siirtää pääkonttorinsa joko Suomeen tai Tanskaan. Syynä oli Ruotsin hallituksen suunnitelma korottaa pankkien vakausmaksuja, minkä seurauksena Nordea joutuisi pelaamaan eri säännöillä kuin eurooppalaiset kilpailijansa. 

"Kaikkien puolueiden intressissä" 

Sipilä kertoo keskustelleensa Nordean hallituksen puheenjohtajan Björn Wahlroosin kanssa. Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) on puolestaan ollut yhteydessä Nordean johtoon. 

Pääministeri on neuvotellut myös sosiaalidemokraattien puheenjohtajan Antti Rinteen kanssa. Rinne on Sipilän mukaan samoilla linjoilla asiassa. 

– Uskon, että näiden työpaikkojen saaminen Suomeen ja toimintaympäristön pitäminen vakaana on kaikkien puolueiden intressien mukaista, Sipilä sanoo. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme