Mainos
Mainos

Sipilä: Rinne sai SDP:ltä vahvan mandaatin

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) lähettää lämpimät onnittelut SDP:n puheenjohtajana jatkavalle Antti Rinteelle. Pääministerin mukaan tulos oli aika odotettu, mutta Rinteelle hieno. Hänen mielestään Rinteen mandaatti puolueelta on vahva.

Sipilä toivoo, että sosiaalidemokraatit käyttävät tästä lähtien vähemmän ei-sanaa ja lähtevät hallituksen mukana viemään asioita eteenpäin.

Sipilä kommentoi Rinteen valintaa keskustan eduskuntaryhmän talvikokouksessa Helsingissä.   

Orpo: Rinne sai vahvan valtakirjan

Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo arvioi Antti Rinteen saaneen sosiaalidemokraateilta vahvan valtakirjan jatkaa puheenjohtajana.

Puheenjohtajavaalin ratkeaminen jo ensimmäisellä kierroksella ei ollut Orpolle yllätys, sillä Rinteen asema näytti vahvalta ennen äänestystä. 

Orpon mukaan SDP:llä tulee olemaan kova työ nousta huhtikuun kuntavaalien voittajaksi, vaikka puolue näyttääkin puheenjohtajavaalin jälkeen yhtenäiseltä.  


Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot