Mainos
Mainos

Sipilä: Salkkukysymystä ratkotaan kehysriihessä

Päätökset ministerinsalkkujen mahdollisesta lisäämisestä lykätään kuntavaalien yli. Hallituspuolueet keskustelevat mahdollisista lisäministereistä kehysriihessä, sanoo pääministeri Juha Sipilä (kesk.). Kehysriihi on tarkoitus pitää huhtikuun lopussa.

Sipilä arvioi STT:lle Brysselissä, että keskustelu lisäsalkuista on lähtenyt irti alkuperäisestä huolesta.

Lisäministerin tarpeesta ryhdyttiin keskustelemaan alun perin sen takia, että oikeus- ja työministeri Jari Lindströmin (ps.) työtaakka on ollut kohtuuton.

– Siihen pitää löytyä ratkaisu. Mitään muuta tarvetta mihinkään muihin operaatioihin en näe, Sipilä kommentoi.

Kaikki muut ministerit ovat selviytyneet töistään hänen mukaansa hyvin. Keskusteluissa on ollut, että jokainen puolue saisi jakaa yhdistelmäsalkkunsa. Sipilä on ehdottanut vaihtoehdoksi myös sitä, että oikeusministeriksi nimitettäisiin puolueeton henkilö, jolloin tasapaino puolueiden välillä säilyisi.

Lindströmin kerrottiin tänään jäävän sairauslomalle, joka jatkuu ensi viikon loppuun saakka. Sipilä kertoo kannustaneensa Lindströmiä laittamaan terveyden töiden edelle.

– Itse kannustin häntä. Terveys ensin, sillä muut asiat hoituvat.

 

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot