Mainos
Mainos

Sipilä sotesta: Vaikuttaa siltä, että täydentävä esitys riittää

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) arvioi, että sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen valinnanvapautta koskevan lakiesityksen korjaamiseen riittää täydentävä esitys.

Juha Sipilä haluaa kuitenkin ensin odottaa virkamiesjohdon arvioita perustuslakivaliokunnan esittämistä muutoksista.

Perustuslakivaliokunta vaatii, että valinnanvapauslaki on laitettava uuteen valmisteluun. Valiokunnan mukaan valinnanvapauden suurimmat perustuslailliset ongelmat liittyvät julkisten palveluiden yhtiöittämiseen ja alueelliseen yhdenvertaisuuteen.

Myös uuden palvelujärjestelmän käyttöönoton aikataulu on valiokunnan mielestä epärealistinen ja jopa peruspalvelut vaarantava.

Trio koolle perjantaina

Sipilä keskustelee lausunnosta huomenna hallitusryhmien puheenjohtajien kesken. Sipilän lisäksi trioon kuuluvat valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) sekä eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho (uv.). Virkamiesarvio valmistunee alkuviikosta.

– Esityksen korjaus vie viikkoja. Käsittely menee alkusyksyyn. Aikatauluun vaikuttaa se, vaativatko muutokset uuden lausuntokierroksen, Sipilä sanoo.

Sipilän mukaan maakuntavaalien aikataulu riippuu siitä, mihin virkamiesjohto päätyy arviossaan.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot