Mainos
Mainos

Sipilä uudenvuodenpuheessaan: Kohentunut talous näkyy ilmapiirissä –

Parantunut taloustilanne näkyy Suomen yleisessä ilmapiirissä, ja kansalaiset luottavat tulevaisuuteen vahvemmin kuin pitkiin aikoihin, arvioi pääministeri Juha Sipilä (kesk.) uudenvuodentervehdyksessään.

Sipilä iloitsee työpaikkojen määrän kasvusta ja työttömyyden vähenemisestä kaikkialla Suomessa.

Sipilän mukaan työ on paras lääke syrjäytymisen torjumiseksi ja eriarvoisuuden vähentämiseksi. Tämän vuoksi työllisyyden vahvistaminen on ja pysyy hallituksen tärkeimpänä tavoitteena, Sipilä painottaa.

Lasten juhla päällimmäisenä

Sipilä sanoo, että talouden käänteen ohella päättyvää vuotta on leimannut Suomi100 -juhlavuoden tunnus Yhdessä.

– Suomen valtiollisesta itsenäistymisestä tuli kuluneeksi sata vuotta. Juhlimme tätä merkkivuotta todellakin yhdessä. Jopa 600 000 suomalaista osallistui juhlavuoden tapahtumien suunnitteluun. Viralliseen ohjelmaan ilmoitettiin yli 5 000 erilaista hanketta. Suomalainen kansalaisyhteiskunta näytti voimansa.

– Pääministerin näkökulmasta juhlavuoden hienoin tapahtuma oli valtakunnallinen Suomen lasten itsenäisyysjuhla 5. joulukuuta Helsingin Säätytalossa. Tästäkin tapahtumasta kannattaa tehdä jokavuotinen perinne. Tulevaisuus kuuluu nuorille sukupolville, ja siksi he ansaitsevat oman juhlansa.

Sipilä myös toivoo, että vuoden 1918-tapahtumia voitaisiin käsitellä neutraalisti.

– Toivon, että voisimme lähestyä tätä sisällissodan muistovuottakin yhdessä sen sijaan että ryhtyisimme kaivamaan uudestaan niitä rajalinjoja, jotka jakoivat suomalaiset vuonna 1918. 


Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot