Mainos

Sipoolaiset haluavat bussilla Helsinkiin puolen tunnin välein

Sipoolaiset kaipaavat bussiyhteyksiä Helsingin keskustaan puolen tunnin välein, kertoo HKL:n joukkoliikennetutkimus. Eniten kyytejä kaivataan ruuhka-aikoina aamukuudesta yhdeksään ja iltapäivällä kolmesta kuuteen.

Tutkimukseen osallistuneista noin puolet asuu Lounais-Sipoon Landbossa tai Karhusaaressa, jotka kuuluvat ensi vuonna Helsinkiin liitettävään alueeseen. HKL käyttää tuloksia liitosalueen liikenteen suunnitteluun.

Yli puolet vastanneista arvioi tarvitsevansa joukkoliikennettä erityisesti arkisin. Viikonloppuisin joukkoliikennettä tarvitsisi noin kolmannes. Vastanneet käyttäisivät joukkoliikennettä eniten työ-, harrastus- ja asiointimatkoihin.

HKL lähetti kesäkuussa kyselyn 456 sipoolaiselle. Tutkimukseen vastasi 63 prosenttia kyselyn saaneista.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot