Mainos
Mainos

Sisäministeri Risikko: Sote-laissa on virhe – liikelaitoksien määrä maakuntien päätettävissä

Sisäministeri Paula Risikon (kok.) mukaan eduskunnassa olevassa sote-laissa on virhe. Laissa sanotaan Risikon mukaan, että on vain yksi liikelaitos, jossa ovat sekä pelastustoimi että sosiaali- ja terveyspalvelut. Se ei hänen mukaansa pidä paikkaansa, ja sosiaali- ja terveysministeriö on luvannut korjata virheen.

Risikon mukaan kukin maakunta voi päättää, ovatko pelastustoimi ja sote yhdessä ja samassa liikelaitoksessa vai erikseen omissaan.

Hän kertoi olevansa henkilökohtaisesti sitä mieltä, että pelastuksella pitää olla oma liikelaitos, eikä sen pidä olla samassa soten kanssa, koska niillä on omat ydintoimintansa.

SDP:n Sirpa Paatero ihmetteli liikelaitosmallia, kun eduskunta tänään käsitteli lähetekeskustelussa pelastustoimen siirtämistä 18 maakunnalle. 

– Miksi maakunnassa ei voi olla sama malli kuin kunnissa, että olisi maakuntavaltuusto, lautakunta sotelle ja oma lautakunta pelastuslaitokselle? Silloin poliittiset päätöksentekijät pystyisivät vaikuttamaan suoraan pelastuslaitoksen toimintaan, sen rahoitukseen, toiminnan tasoon, henkilöstöön, kiinteistöön ja kalustoihin. Nyt se tulee liikelaitoksen sisälle ja sitä ohjataan sieltä kautta. Se kuulostaa vähän kummalliselta, Paatero sanoi. 

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot