Mainos
Mainos

SK: Helsingin tulevan piispan yhtiöllä jättivelat ja veroja ulosotossa – Teemu Laajasalo odottaa pankin ehdotusta

Suomen Kuvalehden mukaan tulevalla Helsingin piispa Teemu Laajasalolla, 43, on yhtiö, joka on pahasti velkaantunut ja laiminlyönyt viranomaisvelvoitteitaan.

Lehden mukaan yhtiöllä on velkaa viimeisen, tammikuussa 2017 rekisteröidyn tilinpäätöksen mukaan reilut 450 000 euroa.

Ulosottovirasto on joutunut viimeisen kahden vuoden aikana kolmetoista kertaa karhuamaan yritykseltä muun muassa arvonlisäverosaatavia. Viimeisin vajaan 900 euron rästi on tämän vuoden heinäkuulta.

– On totta, että liiketoimintakaupan yhteydessä yritykselle jäi velkaa, joista verot ym. on hoidettu ja pankin kanssa olen hoitanut lainaa henkilökohtaisesti ja aktiivisesti kykyjeni mukaan. Nyt käyn neuvotteluita loppulainan hoitamisesta pankin kanssa ja odotan parhaillaan pankin ehdotusta asiassa tavoitteenani saada yritys lakkautettua vuoden loppuun mennessä, Laajasalo kommentoi asiaa sähköpostitse Suomen Kuvalehdelle. 

Laajasalon TL Opetus Oy on tarjonnut yliopistoihin pyrkiville nuorille pääsykoevalmennusta Huippuvalmennus-nimellä useissa kaupungeissa.

MTV:n 45 minuuttia-ohjelma käsitteli Laasalon yrityksen koulutustoimintaa vuonna 2007.Laajasalo kanteli TV-jutusta Julkisen sanan neuvostoon, joka antoi ajankohtaisohjelmalle puhtaat paperit.

Kallion seurakunnan kirkkoherrana toimiva Laajasalo valittiin viime viikolla Helsingin uudeksi piispaksi. Hän aloittaa tehtävässään marraskuussa.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme