Mainos
Mainos

SK: Postilta nolo viivästys – oma lasku ja siihen liittyvä karhukirje saapuivat samana päivänä

Postin jakelupalvelun viivästykset ja takkuilut aiheuttavat harmia esimerkiksi paperilaskuja odottaville asiakkaille.

Kokemäkeläinen yrittäjä Tommi Anttila tarkasteli uuden vuoden jälkeen yritykseensä saapuneita posteja. Yhdessä kuorista oli Instrum Justitian karhukirje, jossa Anttilalta vaadittiin Postin yrityspalveluiden pakettilaskun maksamista. Tapauksesta kertoo Satakunnan kansa.

Anttila ei tosin muistanut nähneensäkään alkuperäistä laskua ja syy selvisi pian: karhukirjeeseen liittyvä alkuperäinen lasku oli samassa postipinossa, jota hän oli juuri käymässä läpi.

Postin yrityspalveluiden pakettilasku oli matkannut laskun päiväyksestä päätellen Anttilan luokse kuukauden päivät, jolloin siitä oli ehditty lähettää jo muistutus.

Lasku oli päivätty 30. marraskuuta ja perintätoimiston karhukirje 28.12. Alkuperäinen reilu 70 euron lasku puolestaan olisi pitänyt maksaa 17. joulukuuta mennessä. Perintätoimisto oli nostanut laskun summaa reilulla kymmenellä eurolla 87,58 euroon.

Anttila yritti Satakunnan kansan mukaan reklamoida asiaa sekä perintätoimistolle että Postille, mutta kumpaakaan tahoista hän ei saanut puhelimen päähän. Hän lähetti asiasta myös sähköpostia, muttei ollut saanut viesteihin vastausta vielä tiistaina.

– Nolointa Postille oli, että kyse oli heidän omasta laskustaan. Postin toiminta takkuaa pahasti, Anttila sanoo Satakunnan Kansalle.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot