Mainos
Mainos

Skinit ja somalit nujakoivat Helsingissä

Helsinkiläisten skinheadien ja somalinuorukaisten kesken puhkesi illalla tappelu, jonka jäljiltä toistakymmentä skiniä joutui poliisin säilöön. Heiltä takavarikoitiin muun muassa pesäpallomailoja ja omatekoisia teräaseita.

Nujakka alkoi illalla noin klo 20:n tai 21:n aikaan Kontulan urheilukentällä, missä somalinuorukaisten suosimalla kerholla oli jalkapallovuoro. Jo viikkoa aiemmin skinit olivat käyneet somalien kimppuun urheilukentän tuntumassa.

Poliisin arvion mukaan tämänkertainen rähinä oli selvästi suunniteltu, sillä paikalla oli kaikkiaan noin 50 skiniä ja toistasataa somalia. Itse tappeluun osallistui parikymmentä henkilöä kummaltakin puolelta.

Useat saivat puukoniskuja ja muita vammoja. Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut niin pahoin, että olisi joutunut jäämään sairaalaan. Tappelu työllisti 15 poliisipartiota, ja sen jälkiä selviteltiin myöhään iltaan. Poliisi ei vielä illalla kertonut enempää yksityiskohtia.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme