Mainos
Mainos

Sodan runtelema epäilijä etsimässä isäänsä

Göran Schildt: Tvivlets gåva eller Förflugna tankar on Guds död och en försvunnen far

(204 s. Söderströms. 2000)

Ikkunaan heitetyllä lumipallolla voi olla elämää muuttava seuraus. Lumipallo ei rikkonut suomenruotsalaisen kirjailijan ja taidehistorioitsijan Göran Schildtin (1917-2009) kodin ikkunaa, eikä heti sydäntäkään, mutta hajotti tarpeen jatkuvasti ihastua ja hakeutua seksuaalisviritteisiin suhteisiin. Tuolloin 19-vuotiaasta Christinestä tuli Schildtin maanläheinen ja rakas puoliso loppuelämäksi.

Schildt on omistanut luvun naisilleen kirjassaan Tvivlets gåva (ilmestyi 2000, suomennos ”Epäilyn lahja” samana vuonna). Ennen kuin lukija äityy kateelliseksi, muistutan, että kaikki ei aina mennyt niin kuin piti. Schildt on kirjannut naisystäviensä määrän. Se on alle 20. Hän ei itse pitänyt itseään donjuanina. Vaikka lykästi, hän suhtautuu itseensä myös itseironisesti.

Välillä Schildt ihmettelee, että yleensä kykeni mihinkään eroottisella rintamalla, sillä talvisodassa haaroihin osunut räjähtävä luoti teki pahaa jälkeä. Miehuudesta lähti lähes kaksi kivestä. (Hänen kuvauksensa talvisodan rintamaoloista on lyhyydessäänkin kauhea, sillä sitä sota on.)

Schildt toipui osumasta - hänen itsensä ja suomalaisen kulttuurihistorian kannalta hyvä niin. Schildtin merkittävin perintö meille kaikille lienee hänen Alvar Aalto -elämäkertansa ja muu kirjallinen Aalto-tuotantonsa.

Schildt kirjoitti myös useita matkakirjoja historiallisine ja filosofisine pohdintoineen purjehduksistaan Välimerellä ja sen läheisissä kulttuuripiireissä. Ne myivät maailmalla niin hyvin, että talous oli turvattu (on suomennettu, kannattaa lukea). Yhdellä näistä matkoistaan – Niilillä - hän ystävystyi Aallon kanssa. Näitä reissuja on mukana myös käsitteillä olevassa kirjassa.

Aalto oli Schildtille isähahmo. Hänen oma isänsä, kirjailija Runar Schildt, teki itsemurhan Göranin vielä ollessa lapsi. Tvivlets gåva onkin kirja myös elämänpituisesta isän etsimisestä henkisellä tasolla. Kirjan lopussa oikea ja varaisä Runar ja Alvar käyvät monitahoista keskustelua Görania askarruttaneista kysymyksistä. Koskettava dialogi.

Äidin puolelta Schildt oli kytköksissä suomenruotsalaiseen kermaan. Äiti oli se ikiaikainen huolehtiva äitityyppi, mutta jonka kattamassa ruokapöydässä myös keskustelut kipinöivät ja velloivat vapaasti.

Merkittäviä henkilöitä hänen nuoruudessaan olivat myös filosofi ja psykologi Eino Kaila ja professori, kulttuurin moniottelija Yrjö Hirn. He ruokkivat henkisesti ja tukivat Schildtin Paul Cézanne –kiinnostusta, mikä liittyy olennaisesti kirjailijan subjektiivisuus-ajatteluun.

Aalto oli myös hahmo, joka loi sanoiksi ja ryhtiä Schildtin kaikkea epäilevään ja kyseenalaistavaan persoonaan (epäily ei ole tässä kyynistä vaan moraalista ja intellektuaalista). Arkkitehtikuuluisuus eräässä puheessaan puhui epäilyn lahjasta. Se kolahti. Individualismi, ulkopuolisuus, subjektiivisuus, historia, usko, auktoriteettien vastustus, näitä teemoja Schildt elämässään valotti ja käsitteli hienosti. Tvivlets gåva onkin kirja, missä hän omien sanojensa mukaan yrittää selvittää ajattelunsa ja itsetietoisuutensa muuttumista vuosien saatossa. Varsinainen elämäkerta tämä ei ole.

Nyt eurokriisin keskellä on maittavaa lukea Schildtin kuvauksia Kreikasta ja kreikkalaisista. Hän nimittäin asui vuosikymmenien ajan osan vuodesta Leroksella, minne oli kunnostuttanut itselleen ja Christinelle (ja lukuisille ystävilleen ja vierailleen) kodin. En kerro tässä sen enempää, jotta lukijalle jäisi jotain. Sen sanon, että ne eivät ole aina mairittelevia siitä nimenomaisesta näkökulmasta, kuinka kreikkalaiset historiansa, kansallismielisyytensä sekä fyysisen että henkisen maailmansa näkevät ja kokevat. Mutta hän ei olisi elänyt Kreikassa 60-luvulta lähtien, ellei olisi myös kokenut saarta – ja Välimerta kulttuureineen - kodikseen.

Lopun dialogissaan ”Alvar” puolestaan osallistuu hyvin ajankohtaiseen teemaan poliittisesta osallistumisesta. Anarkistinen Aalto – joka ei muuten koskaan äänestänyt vaaleissa - sanoo kuljettaneensa varkain ”kansalaistorin” kaikkiin kaupunkisuunnitelmiinsa. Niissä kansalaiset voivat spontaanisti osoittaa tyytymättömyyttään eduskunnan päätöksistä.

Ja on vielä kolmaskin teema: nationalismi. Schildt ei pitänyt siitä Kreikassa eikä Suomessa. Hän muistelee sotia edeltäneen ajan hurmossuomalaista kielisotaa ja ilmapiiriä, missä saatettiin hyökätä fyysisesti kimppuun vain siksi että joku puhui ruotsia. Tämä jätti Schildtiin ikuisen kammon kiihkoilua, laumasieluisuutta ja väkijoukkoja kohtaan (hän olisi kammoksunut Olympiastadionin rock-konsertteja ja urheilutapahtumia).

Ja missä olisimme ilman ruotsinkielistä oppineistoamme ja sivistyneistöämme. Schildtin isoisän setä oli Wolmar Styrbjörn Schildt. Hänen suurin ansionsa jälkipolville ei ollut toimintansa lääkärinä 1800-luvun Jyväskylässä. Tämä Kilpinen-nimellä lehtiin kirjoitellut kulttuuri-ihminen kun oli aktiivisesti tukemassa suomenkielisen yhteiskunnan rakentamista ja keksi ja otti käyttöön mm. sanat henkilö, tiede, taide, kirja, sairaala ja esine.

Hyvän kirja kestää aikaa, koska sitä voi lukea eri tavoin vuosien kulkiessa. Tämä on sellainen kirja.

Kirjoittaja on MTV3:n ulkomaantoimittaja, joka nauttii lukulampun valosta. Käsissä kuluu runsaasti faktaa historiasta ajankohtaisiin ja akuutteihin aiheisiin. Kansainvälistä politiikkaa, kulttuuria, yhteiskuntaa, jalkapalloa. Fiktio on ovi. Kestosuosikkeja mm. Proust, Thomas Mann, Kjell Westö. Hyvät kirjat viljelevät ajattelua.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme