Mainos
Mainos

Itsenäistyneen Suomen ylimmästä sotilasjohdosta oli vaikea löytää raitista miestä – "Alkoholia käytettiin siinä määrin, että siitä aiheutui ongelmia"

"En ole koskaan kuullut sotapäälliköstä, joka olisi raittiusmies."

Näin sanoi kenraali K.M. Wallenius  Mannerheimille vuonna 1941, kun hän jo erotettuna kenraalina joutui päämajassa ilmoittautumaan talvisodan lopussa.

– Se pitää erittäin hyvin paikkansa monessa suhteessa. Jos ajatellaan sotaväen päällikköjä, Karl Wilkama ja Vilho Petter Nenonen olivat täysin raittiit, mutta heitä oli sotilasjohdossa oli äärimmäisen vähän, vahvistaa sotahistorioitsija Lasse Laaksonen.

Kolmen yliopiston dosentti Lasse Laaksonen käsittelee tuoreessa kirjassaan Viina, hermot, rangaistukset – Sotilasylijohdon henkilökohtaiset ongelmat 1918-1945 (Docendo) muun muassa sotilasylijohdon alkoholinkäyttöön liittyviä asioita.

Miksi juuri nämä teemat?

– En halua arvottaa ketään, haen vain syy-seuraussuhteita historiasta. Ilmoitin jo kustannussopimusta tehtäessä, että juorukirjaa en tee, enkä kirjoita mitään sellaista, millä ei ole tieteellistä todistuspohjaa. Mutta kuten kirjasta näkyy, todellisuus on tarua ihmeellisempää. Ikävät ilmiöt ovat selittävää historiaa ja historioitsijan tehtävänä on muistaa se, minkä moni haluaa unohtaa, Laaksonen sanoo.

Wilkaman ja Malmbergin vaikea suhde

Suomen itsenäistymisen jälkeen sotilasjohto oli Laaksosen mukaan hyvin hajanainen ja kilpailu sen sisällä kovaa.

Souomen sotajoukkojen päällikkönä sen jälkeen, kun Mannerheim vuonna 1918 erosi ylipäällikön tehtävästä, toimi kenraali Karl Wilkman, myöhemmin sotaväen päällikkönä palvellessaan Wilkama, jolla oli vanhoillislestadiolainen tausta.

– Hän halusi noudattaa siveellisiä ja moraalisia arvoja ja oli aivan korkki kiinni -linjalla. Häntä pidettiin omituisena, koska sotilaskulttuurissa alkoholi on aina ollut läsnä ja sitä on paljon käytetty jo ammoisista ajoista. Hänelle oli hyvin tärkeää se, että oltiin siveellisiä ja raittiita, Laaksonen kertoo.

Käytännön tasolla armeijan raitistaminen osoittautui kuitenkin ongelmaksi.

– Vaikka oli kieltolaki, Suomessa juotiin paljon ja juotiin väkeviä, koska niitä oli helpoin hankkia.

Vastakohta oli suuri, kun vuonna 1918 perustetun Suojeluskuntajärjestön ylipäälliköksi nousi jääkärieversti, myöhemmin kenraaliksi noussut Lauri Malmberg.

– Malmberg oli seuramies, joka käytti paljon alkoholia. Ongelma vuosi julkisuuteenkin jo ennen hänen nimitystään puolustusministeriksi, ja eduskunnassa asti irvailtiin hänen juomiselleen.

Wilkama oli monin tavoin hankala kenraali ja valtionjohdolla oli hänen kanssaan ongelmia. Wilkama määrättiin opintokomennukselle ulkomaille, jotta tilanne saatiin rauhoitettua.

– Wilkaman kannalta pahin mahdollinen skenaario toteutui sitä kautta, että Malmbergista tuli hänen sijaisensa. Heidän väliinsä olivat aivan jäässä, kumpikaan ei suostunut kohtaamaan toista. Se oli kuin kirjeshakkia, kun kasvot eivät kestäneet kohtaamista. 

Tilanne meni sen verran huonoksi, että se vaikutti jo sotilasylijohdon ja maanpuolustuksen kehitykseen.

– Voidaan sanoa, että Suomen maanpuolustuksen kehittäminen viivästyi Wilkaman ja Malmbergin heikon yhteistyön takia 1920-luvulla. Suhtautuminen alkoholiin oli merkittävä tekijä kenraalien yhteentörmäyksessä, historioitsija toteaa.

"Alkoholia juotiin paljon enemmän"

Laaksonen muistuttaa, että sotilasjohdon alkoholinkäyttöä ei tule erottaa yleisesti vallinneesta tilanteesta suomalaisessa yhteiskunnassa.

– Silloin juotiin paljon enemmän kuin nykyään ja sitä kautta alkoholinkäyttöön suhtauduttiin eri tavalla. Mutta kyllä ylimmässä johdossa käytettiin alkoholia siinä määrin, että siitä aiheutui ongelmia.

Esimerkkinä Laaksonen kertoo tilanteen 1930-luvun alussa, kun ilmavoimien komentaja, jääkärieversti Väinö Vuori jouduttiin vaihtamaan.

– Ilmavoimat oli kehityksestä jäljestä sen takia, että passiivinen Vuori käytti paljon alkoholia. Paradoksi oli siinä tilanteessa se, että ilmavoimien piiristä ei löytynyt riittävän korkea-arvoista upseeria, joka olisi ollut riittävä raitis. Vuoren seuraaja jouduttiinkin hakemaan ulkopuolelta, eli tykistöstä otettiin paikalle Jarl Lundqvist.

Miksi rankkaa alkoholinkäyttöä katsottiin sormien läpi?

– Tapakulttuuri vaikutti paljon, ei ollut tapana polttaa kollegaa sotilasylijohdossa. Se, että joku olisi ryhtynyt ilmiantamaan muita, olisi ollut pyhäinhäväistys ja hänen asemansa olisi selkeästi huonontunut.

Entä mikä oli valtiojohdon suhtautuminen, oliko tilanne yleisesti tiedossa?

– Ei voida sanoa, että se olisi ollut yleisesti tiedossa, koska tärkeimmät upseerit vaikenivat siitä. Mutta siltikin, kun esimerkiksi vanha raittiusmies Kyösti Kallio tuli presidentiksi, ensimmäinen kysymys häneltä adjutantilleen Aladár Paasoselle oli "Mikä on everstin dieetti". Ja tämä tarkoitti, että käyttikö hän alkoholia. Sopimattomaan käytökseen puututtiin vasta, kun ongelmat seurasivat toisiaan eikä muutosta parempaan tapahtunut.

Ståhlbergin kyyditys oli humalaisten päähänpisto

Alkoholin käyttö oli vahvasti osallisena presidentti K. J. Ståhlbergin kyydityksessä lokakuussa 1930, Laaksonen kertoo.

– Se oli selkeästi humalaisten päähänpisto. Kenraalimajuri K. M. Walleniuksen alainen, everstiluutnantti Eero Kuussaari, oli Sortavalan Seurahuoneella käyttäytynyt sopimattomasti naisväkeä kohtaan ja oli käyttänyt pillereitä ja alkoholia. Hän sai tämän päähänpiston, joka sitten eteni lumipallosta lumivyöryksi. Ståhlberg todellakin kyyditettiin.

– Tämä on ensimmäinen sellainen laajamittainen alkoholinhajuinen skandaali Suomen sotilasjohdossa itsenäistymisen jälkeisenä aikana, joka sai laajat yhteiskunnalliset mittasuhteet.

Laaksonen kertoo, että myös Walleniuksen upseerinura meni tässä episodissa, vaikka hänet myöhemmin vapautettiin epäilyistä korkeimmassa oikeudessa.

Mäntsälän kapinaa johdettiin humalassa

Toinen huomionarvoinen tunnettu alkoholintuoksuinen tapahtuma on sotahistorioitsija Laaksosen mukaan Mäntsälän kapina.

– Mäntsälän kapinaa johdettiin käytännössä alusta lähtien humalassa. Siellä oli Lapuan liikkeen sihteerinä erotettu upseeri Wallenius ja myös liikkeen keulahahmo Vihtori Kosola ja se oli alunperin sellaista uhoilua. Juotiin ja juotiin lisää kun meni huonommin.

– Todellinen uhka Mäntsälän levottomuusviikolla oli pienempi kuin mitä yleisesti tutkimuksissa on tulkittu. Mutta sitähän ei tietenkään tiedetty akuutissa tilannekehityksessä valtiojohdossa.

Ja jos Mäntsälän kapina alkoi alkoholilla, se myös päätyi siihen.

– Tässä paradoksi on se, että lopulta presidentti Svinhufvud, joka katsoi, että silloinen sotaväen päällikkö Aarne Sihvo oli liian kova kovan linjan edustaja, määräsi suojeluskuntien päällikön Lauri Malmbergin  pidättämään Walleniusta.

Alkoholiongelmainen kenraali pidättämässä toista

Sotahistorioitsija Laaksosen mukaan verenvuodatukselta vältyttiin improvisointien ansiosta: yksi alkoholiongelmasta kärsinyt kenraali lähetettiin pidättämään toista alkoholiongelmasta kärsinyttä kenraalia.

He tunsivat toisensa ja käyttäytyivät omintakeisella tavalla.

– Koska molemmat olivat ryyppymiehiä, Malmberg otti mukaansa viskiä mennessään Walleniusta pidättämään. Herrat sitten kohtasivat ennen Mäntsälää ja menivät autokyydillä yhdessä Helsinkiin kolonnan kärkenä. Koko matka juotiin paljon alkoholia ja Helsinkiin tultaessa oltiin niin humalassa, että vangittu kenraali Wallenius otti ohjat käsiinsä: Malmberg vietiin ensin kotiinsa ja Wallenius käytännössä itse ilmoittautui poliisinkamarilla.

– Ja vaikka Svinhufvud oli viimeisen päälle laillisuusmies, hänkin ymmärsi tilanteen eikä jälkikäteen nostanut kissaa pöydälle, vaikka sotaväen päällikkö Sihvo olisi niin halunnut.

Kuinka hyvin sotilasjohdon alkoholinkäyttö on ollut selvillä ennen tätä sinun tutkimustasi?

– On ollut juoruja ja kaskuja, mutta vuosikymmenet aiheesta vaiettiin. On ajateltu, että se on epäsovinnaista, ja loukkaa sotasankareiden ja ylempien upseerien kunniaa ja perinnettä.

– Esimerkiksi Mannerheimin kohdalla on puolusteltu sillä, että hän oli tottunut alkoholin käyttäjä, mutta eihän se voi olla mikään selitys alkoholinkäytölle. On puhuttu hyvästä viinapäästä ja tottumuksesta ja tällä asia on palsamoitu. Koko asia on vähän heitetty leikiksi, eikä siihen ole otettu vakavasti kantaa historian kirjoissa.

Mannerheimille merkitsi pärstäkerroin

Mannerheimin suhtautuminen alaistensa alkoholinkäyttöön oli Laaksosen mukaan sama kuin hänen johtamistapansa.

– Se vaihteli aivan pärstäkertoimen mukaan niin kuin johtaminenkin vaihteli. Eli toisille se sallittiin ja toisille ei sallittu.

– Esimerkiksi kenraali Taavetti Laatikaista Mannerheim vuonna 1944 päiväkäskyssään muisti alkoholirikkomuksesta. Mutta kuukautta myöhemmin Laatikaisesta tuli Suomen armeijan tärkeimmän armeijakunnan komentaja Karjalan kannakselle.

Talvisodan lopussa, kun taas Wallenius joutui erotettuna kenraalina päämajassa ilmoittautumaan, hän totesi Mannerheimille, että "sinä olet yhtä juoppo kuin minäkin", Laaksosen kirjassa kerrotaan.

– Mannerheim tosiaan suhtautui alaistensa alkoholin käytön hyvin valikoiden. Ja jos ajatellaan Mannerheimin "hovikulttuuria" päämajassaan, Marskinryppyjä ja muuta vastaavaa. Sekin oli vallan käyttöä, tavallaan simputettiin alaisia ja vieraita ruokapöydässä. Kyllä Mannerheim halusi olla kaikkivoipa. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme