Mainos
Mainos

Sodankylän kolarissa kuoli ulkomaalainen mies

Sodankylässä eilen sattuneessa linja-auton ja henkilöauton kolarissa kuoli ulkomaalainen mies. Asiasta kertovan Lapin poliisin mukaan mies kuoli välittömästi.

Henkilöautossa oli turman tapahtuessa myös ulkomaalainen nainen, joka loukkaantui vakavasti. Poliisin kertoo tiedotteessa naisen saaneen vakavan kallovamman.

Linja-autossa oli 25 matkustajaa, joista 20 oli lapsia. Poliisin mukaan yksikään lapsista ei loukkaantunut. Linja-auton kuljettaja ja aikuinen matkustaja saivat kuitenkin vammoja, ja heidät vietiin Lapin keskussairaalaan. Myös vakavasti loukkaantunut nainen vietiin Lapin keskussairaalaan.

Turma sattui puoli kuuden aikaan lauantai-iltana Nelostiellä, kun henkilöauto ajautui toistaiseksi tuntemattomasta syystä vastaantulevien kaistalle ja törmäsi linja-auton keulaan.

Poliisin mukaan tienpinta oli tapahtumahetkellä liukas ja alueella satoi lunta. 

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot