Mainos
Mainos

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat

(Like)

Arvio: Päivi Lipponen

Sofi Oksasen uusin teos ”Kun kyyhkyset katosivat” on väkevä ja vakuuttava. Oksanen lunastaa häneen kohdistuneet odotukset. Kronologia polveilee ja loppukin yllättää.

Uusin kirja jatkaa samalla teemalla kuin maailmanmaineeseen kivunnut teos ”Puhdistus”. Se on ottaa kuitenkin terävämmin kantaa ja arvottaa. Virolaisten hätä kerää lukijan sympatian.

Oksanen yhdistää poliittisen historian, mikrohistorian ja kaunokirjallisuuden älykkäästi. Hän tutkii kuinka ihminen sopeutuu alati muuttuviin oloihin. Miten tiukassa on ihmisen tahto jäädä henkiin, hankkia vaurautta ja hitusen arvostusta?

Kun puna-armeija miehittää Viron, ihmisten omaisuus sosialisoidaan, poliisivoimat tuhotaan ja ei-toivotut henkilöt kyyditään Siperiaan, mikäli he säilyttävät henkensä. Itsenäisyysmiehiä ei katsota hyvällä. Hävityspataljoonat haravoiva kyliä ja metsiä. Kun yksi sellainen löytää äidin ruokakirjat, paljastuu sarakkeista ketkä ovat käyneet talossa syömässä. Näin ”veljet” saadaan teloitettua.

Saksalaisten sotilaiden tulo lopettaa virolaisten kyyditykset, mutta käynnistää juutalaisten vainot. Saksalainen upseeristo virolaisine heiloineen elää yltäkylläistä elämää. Kansa kärsii puutetta, sillä Viron elintarvikkeet lähetetään Saksaan emämaata ruokkimaan. Rotuoppien mukaan virolaisista 50-70 prosenttia on rodullisesti ja terveytensä puolesta soveliaita.

Puna-armeija palaa ja Viro liitetään osaksi Neuvostoimperiumia. Itsenäisen Viron kannattajia ja saksalaisia palvelleita odottaa ankara kosto fasistien kätyreinä. Vankiloissa ihmisistä kirjaimellisesti silitetään totuus ulos. ”Hitleristit” on kerrassaan kitkettävä pois kansakunnasta.

Kun Puhdistus kertoi kahdesta naisesta, uusin teos kertoo kahdesta miehestä. Päähenkilö Edgar Parts alias Fürst on mies ilman omatuntoa ja kykyä empatiaan. Hän sopeutuu ja myötäilee jokaista vallan haltijaa. Heidän kaltaisiinsa totalitarismi nojaa.

Parts palvelee komissaarina puna-armeijaa ja natsivirkamiehenä Waffen SS:ää. Neuvostovirossa hän kouluttautuu näytösoikeudenkäyntien todistajaksi, fasististen rikosten ”silminnäkijäksi”. Neuvostoliitto haluaa, että ”virolaisnationalistien luontainen fasistisuus” paljastetaan kaikille.

Suurimman petoksen ihmisenä ja kansalaisena Parts tekee, kun hän väärentää tutkijana historiankirjoitusta. Hän mustamaalaa teoksen toisen päähenkilön Rolandin, ystävänsä ja itsenäisyystaistelijan, tappamisella mässäileväksi keskitysleirin johtajaksi.

Palkkioksi kansan kunnian ja itsetunnon myymisestä Parts haaveilee saavansa arvostusta. Lapset sekoittaisivat tärkkelysliimaa saadakseen liimattua hänen kuvansa leikekirjoihin. Hän saisi mitaleita, istumapaikan juhlatilaisuuksista ja kokemuksen astella valokuvaamoon - tilata huolettomasti passikuvia ulkomaan matkaa varten. Ulkomailla hän olisi arvostettu historioitsija ja kansainvälisten seminaarien alustaja, ehkäpä hänet nimitettäisiin kulttuuriattaseaksi Suomen suurlähetystöön.

Jään miettimään, mitä kannattaa syyllisten hakeminen totalitarismin jälkeen. Ihmiset ovat heikkoja. Oksanen näyttää, miten järjestelmä väkivaltakoneistoineen asettaa yksilöt mahdottomiin tilanteisiin. On katsottava eteenpäin ja muutettava yhteiskuntaa, jotta ihmiset eivät joudu näiden valintojen eteen. Virolle, pienelle kansakunnalle, vapaus ja itsenäisyys oli lopulta tärkeintä.

Sofi Oksasen suurin tuomio kirjassa kohdistuu siihen, kuinka Viron kansakunnan identiteetti pyrittiin tuhoamaan ja sulattamaan se kulttuurisesti aivan keinotekoiseen neuvostoidentiteettin. Kansakunnalta haluttiin riistää ylpeys itsestään.

Päivi Lipponen

Kirjoittaja on kansanedustaja (SDP) ja Helsingin kaupunginvaltuutettu

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme