Mainos
Mainos

Sofi Oksasen uusi romaani julkistetaan mahtijuhlassa

Kirjailija Sofi Oksanen on saanut kiireistään huolimatta uuden romaaninsa hyvään vauhtiin. Hän keskittyy nyt ainoastaan kirjoitustyöhönsä, sillä Kun kyyhkyset katosivat -romaanin on määrä ilmestyä elokuun viimeisenä päivänä tänä vuonna.

Like Kustannuksen mukaan Kun kyyhkyset katosivat kertoo ihmisten valinnoista, uskollisuudesta ja uskottomuudesta, sopeutumisesta tai sopeutumattomuudesta maassa, jonka kohtalona on joutua miehittäjien armoille. Romaanissa liikutaan 1930-luvulta 1960-luvulle, terrorin ja rauhan vuosina. Kun kyyhkyset katosivat on Viron lähihistoriaa ja Euroopan kahtiajakoa käsittelevään Kvartetti-sarjan kolmas osa. Edelliset osat ovat Stalinin lehmät ja Puhdistus.

Uutuusteos julkistetaan suurisuuntaisessa yleisötilaisuudessa Tallinnassa yhtä aikaa Antti Jokisen ohjaaman Puhdistus-elokuvan maailmanensi-illan kanssa. Julkistusjuhlaan Tallinnan 1 800 hengen Nokia-teatteriin myydään jopa matkapaketteja Suomesta. Maailmanensi-iltanäytöksiä on kaksi: vironkielinen ja suomenkielinen alkuperäisversio.

Kansainväliseen tapaan punaisella matolla nähdään muun muassa kirjailija Oksanen, elokuvan tuottajat, ohjaaja ja näyttelijät.

Sofi Oksasen Puhdistus on ollut valtava kansainvälinen menestys sekä romaanina että näytelmänä. Huhtikuussa siitä nähdään säveltäjä Jüri Reinveren odotettu ooppera Suomen Kansallisoopperassa. Oopperan pääosassa laulaa sopraano Helena Juntunen.

Oksasen tulevalle romaanille on aukaistu jo nettisivutkin www.kyyhkyset.fi, jossa seurataan kirjoitustyön edistymistä.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme