Mainos
Mainos

Soini haikeana väistymisestään: "Eivät silmät ihan kuivana olleet, kun painoin enteriä kello 7.40"

Ulkoministeri ja perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini perusteli tiedotusvälineille päätöstään väistyä perussuomalaisten johdosta sunnuntaina. Helsinki-Vantaan lentoasemalla ennen Brysselin-lentoaan esiintynyt mies paistatteli kameroiden edessä silminnähden helpottuneen oloisena.

Timo Soini kertoi, että lopullinen päätös puheenjohtajuudesta luopumisesta syntyi torstain ja perjantain välillä. Aiemmin hän kertoi tiedottavansa suunnitelmistaan ”kevään korvalla”.

– Nyt on kevään korvalla. Keli on mitä mainioin ja mieli on kevyt. Tämä Leilan päivä oli hyvä päivä ratkaisulle.

Soini kiisti, että ilmoitus puoluejohdosta väistymisestä olisi ollut seurausta terveysongelmista. Omien sanojensa mukaan ministeri on "terve kuin pukki".

– Ettekö te näe, että olen laihtunut 12 kiloa? Takkikin on väljä, Soini kuittasi toimittajille.

Hän kuitenkin myönsi, että elämä perussuomalaisten puheenjohtajana on vaatinut veronsa. Soini kertoi, että 20 vuotta puolueen johdossa alkaa tuntua riittävän pitkältä ajalta.

– Kyllä henkilökohtainen elämä on ollut aika tiukkaa ja kurinalaista, sillä puheenjohtaja vastaa kaikesta, eli puolueen linjasta, taloudesta ja henkilökunnasta. Se on aika kova homma.

Kaikesta huolimatta päätös tuntui Soinin mukaan haikealta. Hän ilmoitti siitä ”plokissaan” sunnuntaiaamuna julkaisemassaan kirjoituksessa.

– Täytyy sanoa, ettei silmät ihan kuivana olleet, kun painoin enteriä kello 7.40.

Soini ei usko hallituskriisiin

Soini ei usko, että perussuomalaisten puheenjohtajan vaihtuminen johtaisi hallituskriisiin.

Julkisuudessa on esitetty arvioita siitä, että europarlamentaarikko Jussi Halla-ahon nousu puolueen kärkipaikalle saattaisi johtaa hallitusyhteistyön vaikeutumiseen. Halla-aho on tunnettu tiukasta suhtautumisestaan maahanmuuttoon. 

Soini ei paljastanut omaa suosikkiaan työnsä jatkajaksi, vaan tyytyi toteamaan, että on parempi, että ihmiset asettuvat ensin ehdolle. Tähän mennessä puheenjohtajakisaan on ilmoittautunut vasta kansanedustaja Leena Meri.

Halla-ahon lisäksi muita mahdollisia puheenjohtajakandidaatteja ovat ainakin puolustusministeri Jussi Niinistö ja kansanedustaja Sampo Terho.

Soinin mukaan seuraavan puheenjohtajan valitseminen on puolueen jäsenten työ.

– Perussuomalainen kenttä ja jäsenistö valitsee puheenjohtajan. Valta kuuluu heille. 

Selvää on kuitenkin Soinin mukaan se, että tulevalta puheenjohtajalta on löydyttävä paineensietokykyä.

– Pitää olla todella paksu nahka ja kyky kestää henkistä epämukavuutta. Sitä tulee olemaan päivittäin. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme