Mainos

Soini nousemassa Espoon valtuuston johtoon

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on nousemassa kotikaupunkinsa Espoon valtuuston puheenjohtajaksi.

Vuoden kestävä puheenjohtajuus alkaa ensi vuoden alussa. Soini kertoi asiasta Ylen Ykkösaamussa.

– Tarkoitus on, että se paikka tulee perussuomalaisille. Tietysti vielä puolueen elimet ja valtuustoryhmä nimityksen tekevät, mutta kovasti ovat (minua) yllyttäneet ja pyytäneet. On ihan luonnollista, että vaaleissa eniten ääniä saanut ottaa vastuun, ja sitä mennään nyt Soinin tahtiin valtuustossa, hän sanoi.

Kuntavaaleissa Soini sai noin 5 600 ääntä. Perussuomalaiset saivat Espoossa kaikkiaan kymmenen valtuutettua.

15 vuotta puoluettaan luotsannut Soini sanoi myös pyrkivänsä edelleen puolueen puheenjohtajaksi.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot