Mainos
Mainos

Soini: Parempi resursoida pakolaisleirejä kuin päästää ihmissalakuljettajat bisneksille

Ulkoministeri Timo Soini ei vielä kommentoi, kuinka paljon Turkille aiotaan myöntää rahallista avustusta pakolaiskriisin hoitamiseen, mutta pitää siellä sijaitsevien pakolaisleirien resursointia pakolaisten vastaanottamista parempana ratkaisuna.

Turkki pyysi eilen EU:lta kolme miljardia euroa lisäapua alueella olevista pakolaisista huolehtimiseen.

– On selvää, että Euroopan kannalta on parempi resursoida leirit siellä kuin päästää ihmissalakuljettajat ja -kauppiaat bisneksille ja raijaamaan ihmisiä toiselle puolelle Eurooppaa mahdollisesti palautettaviksi, Soini kommentoi MTV Uutisille.

Vaikka monet, esimerkiksi pääministeri Juha Sipilä, ovat ehtineet torppaamaan Turkin taloudelliset vaateet, EU ja Turkki sopivat eilen askelmerkeistä, joilla pakolaiskriisiä lähdetään ratkaisemaan.

EU-komission mukaan Turkki lupaa rajoittaa EU:hun pyrkivien siirtolaisten määrää ja vastineeksi EU-maat lupaavat vauhdittaa neuvotteluja maan viisumivapaudesta.

– On sekä Turkin että EU:n etu, että päästään lopputulokseen, Soini toteaa.

Soini vierailee tänään MTV:n Uutisekstra-ohjelmassa (klo 19.10 MTV3:lla). Tällä viikolla Uutisekstrassa keskustellaan esimerkiksi turvapaikanhakijoiden tilanteesta ja Perussuomalaisten kannatuksen romahtamisesta.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme