Mainos
Mainos

Soini: Serranon perhe tappoi EU-keskustelun

Euroopan unionin Lissabonin sopimus puhutti edustajia vielä tämänpäiväisessä toisessa käsittelyssäkin lähes kolme tuntia.

EU-kriittisessä oppositiossa oli pantu merkille, että eduskunta jäi ainoaksi foorumiksi, jossa sopimuksesta Suomessa puhuttiin. Kansalaiskeskustelu jäi käymättä.

Perussuomalaisten Timo Soini murehti, että "Serranon perhettä tulee samaan aikaan televisiosta, kun on tärkeämpää".

Vasemmistoliiton Jaakko Laakso vaati eduskunnan valvonnassa olevaa Yleisradiota tilille EU-eliitin myötäilystä ja sopimuksen sisällöstä vaikenemisesta. Antti Kaikkonen (kesk.) huomautti poliitikkojen voivan kysyä itseltäänkin, miksi viime viikkoina on puhuttu aivan jostakin muusta kuin Lissabonin sopimuksesta.

Vasemmistoliitto esittää sopimuksen hylkäämistä, ja eduskunta äänestää asiasta keskiviikkona. Osa vasemmistoliitonkin kansanedustajista on ilmoittanut äänestävänsä sopimuksen hyväksymisen puolesta.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme