Mainos
Mainos

Soini seuraajastaan MTV:n Uutisextrassa: "Puoluetta johdettava edestä vahvalla otteella"

Perussuomalaisten johdosta väistyvä Timo Soini ei nimeä suosikkiaan uudeksi puheenjohtajaksi, mutta yhden ohjeen seuraaja saa.

– Tätä puoluetta pitää johtaa edestä vahvalla otteella, Soini sanoo MTV:n Uutisextrassa.

Soinin ohjetta on tulkittu niin, että puolueen johtaminen ei onnistuisi Brysselistä. Kärkiehdokkaista toinen, europarlamentaarikko Jussi Halla-aho on pitänyt tätä mahdollisena.

Soini kiistää, että Sampo Terho olisi hänen tai puolue-eliitin valitsema perintöprinssi. Samoin Soini torjuu myös arvailut siitä, että hänen välinsä Halla-ahoon olisivat viileämmät kuin Terhoon.

– Kyllä me tulemme toimeen keskenämme ja pystymme puhumaan toistemme kanssa. Olemme ihmisinä erilaisia, minä olen ulospäin suuntautunut ja ymmärtääkseni Jussi ei niin ole.

– Joitakin näkemyseroja meillä on, mutta niitähän on kaikkien kanssa, Soini arvioi suhdettaan Halla-ahoon.

Soini pitää tärkeänä, että perussuomalaiset pysyy yleispuolueena. Puolueeseen mahtuu Soinin mielestä maahanmuutto- ja EU-kriittisyyttä, mutta sen ohjelmassa pitää olla myös tavalliselle ihmiselle tärkeitä sosiaali-, koulutus- ja perhepoliittisia asioita.

– Puolueen kannattaa olla monikärkiohjus. Sellainen puolue menestyy jatkossakin, Soini sanoo.

Perussuomalaisten uusi puheenjohtaja valitaan 10. kesäkuuta Jyväskylän puoluekokouksessa.

Uutisextra MTV3-kanavalla lauantaisin klo 19.10. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme