Mainos

Soneran kaltainen katkos ongelmallinen sairaaloille: Lääkärit haettava kotoa, jos yhteydet eivät toimi

Eilinen Soneran matkapuhelinverkon häiriö haitasi puheluiden ja tekstiviestin välittämistä. Verkon useita tunteja kestänyt vika aiheutti laajempia ongelmia myös esimerkiksi sairaaloille.

Esimerkiksi Mikkelin keskussairaalassa potilaita oli hengenvaarassa, sillä niin kutsuttuja takapäivystäjiä ei saatu kiinni ja leikkaavia lääkäreitä ei saatu leikkaussaliin, vaikka hoitoa tarvinneita potilaita oli paljon.

Etelä-Savon sairaanhoitopiirin vastaava johtaja Vesa Vestala kertoo, että pahin mahdollinen skenaario kännykkäverkon pitkäaikaisessa häiriössä on juurikin Mikkelin keskussairaalan eilinen tilanne.

– Pahin skenaario on varmaan sen tyyppinen tilanne, että me tarvitsisimme tänne nopeasti paljon lisähenkilökuntaa ja viesti ei menisi perille eikä henkilökunta saavu tänne ajoissa.

– Jos yhteydet eivät pelaa, tulee aikamoista sähläystä, että jonkun pitää sitten varta vasten jotain henkilöä hakemaan kotoa tai muuta vastaavaa.

Yhteyksien varmistamiseksi sairaaloissa on otettu käyttöön useiden eri operaattoreiden liittymiä. Sairaalat käyttävät viestinnässä myös viranomaisverkkoa.

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot