Mainos

Sontsat esiin – sää jatkuu sateisena ja epävakaana

Sateita tulee ympäri Suomea tänään ja huomenna. Viikon loppuun asti mennään varsin epävakaisissa tunnelmissa.

Keskiviikko-aamu on sarastanut varsin pilvisenä ja sateisena.

– Vettä tulee aamulla Länsi-Suomi-Oulu -akselilla. Saderintama liikkuu päivän mittaan kohti lounasta, Forecalta kerrotaan.

Päivän mittaan pilvipeite kuitenkin repeilee, ja sateet jäävät kuuroiksi Etelä-Suomen alueelle.

Jos aurinko näyttäytyy, voidaan päästä lähelle 20 astetta. Yleisesti ottaen lämpö pysyy 15-19 asteen tuntumassa. Pohjoisessa on hieman viileämpää.

Sää jatkuu myös torstaina epävakaisena ja sateisena. Torstai saattaa Forecan mukaan olla keskiviikkoa sateisempi päivä. 

Loppuviikosta on kuitenkin hieman helpotusta luvassa. Viikonloppuna lämpö palaa, ja 20 asteen pitäisi ylittyä – varsinkin sunnuntaista povataan viikon lämpimintä päivää.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.