Mainos
Mainos

Sosiaali- ja terveysalan työpaikoilla muita huomattavasti enemmän sisäilmaongelmia

Sosiaali- ja terveysalan työpaikoilla on paljon sisäilmaongelmia, ilmenee tuoreesta kyselytutkimuksesta. Tulosten mukaan hoitajat oireilevat työpaikan sisäilman vuoksi selvästi enemmän kuin muu väestö.

Työpaikkojen sisäilman vaikutuksia selvittivät yhteistyössä lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ja Turun yliopisto.

Liitto vaatii nyt saatujen tulosten perusteella alan rakennusvalvonnan tehostamista ja sanktioiden käyttöönottoa. SuPer lisäksi vaatii, että kriisitilanteisiin tarvitaan nopeat väistötilat ja työpaikan vaihdosta tuetaan.

– Esimerkiksi työtiloihin pääsevät viemärikaasut ovat johtaneet siihen, että monella alan ihmisellä elimistö on koko ajan pienessä tulehdustilassa, korostaa Superin puheenjohtaja Silja Paavola.

– Näistä ongelmista seuraa myös pitkät taloudelliset vaikutukset yhteiskunnalle.

Ongelmia vähätellään edelleen

Selvityksessä kävi ilmi, että infektiosairauksista poskiontelo-, kurkunpään- ja keuhkoputkentulehdus ovat tavallista yleisempiä sosiaali- ja terveysalalla. Niin ikään astma on selvästi yleisempi lääkärin toteama sairaus kuin muulla aikuisväestöllä.

– Se, että astmaa on hyvin paljon enemmän kuin keskimäärin, on merkittävä tieto, Paavola summaa.

Kosteusvaurion merkit ja näkyvä homekasvu ovat hoitoalan työpaikoilla yleisiä, ja niitä havaitaan enemmän kuin esimerkiksi koulurakennuksissa.

Selvitykseen liittyneeseen kyselyyn vastanneet katsoivat, että työpaikkarakennusten korjaukset ovat liian pintapuolisia. Henkilöstö kokee, että työnantajat ja rakennusten omistajat vähättelevät edelleen sisäilmaongelmaa – työntekijät ovat havainneet asenteessa vain pientä edistymistä.

Johtopäätöksissä painotetaan, että ongelmien ennaltaehkäisy on tärkeää sekä rakennuspuolella että terveydenhuollossa.

– Myös sitä rakennustekniikkaa pitää katsoa huolellisesti. On iso asia, että kosteutta ei pääse jäämään rakenteisiin rakennusvaiheessa, Paavola lisää. 

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot