Mainos

Sote repii hallituspuolueita – "Neuvottelut ovat pelkkää farssia"

Sote-uudistuksen valinnanvapauslinjausten tilanne aiheuttaa rajua poreilua hallituspuolueissa. STT:n tietojen mukaan hallitus pyrkii silti edelleen viemään valinnanvapauslinjaukset eduskuntaryhmiensä käsiteltäväksi huomenna.

Keskustan kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Hannakaisa Heikkinen kirjoittaa Facebookissa, että nyt ollaan pattitilanteessa, kun kokoomus ei kuuntele ketään, ei terveydenhuollon asiantuntijoita, ei perustuslain asiantuntijoita eikä virkavastuussa lakia valmistelevia virkamiehiä.

–  Neuvottelut ovat pelkkää farssia, kun tekstejä yritetään hyväksyttää lankoja pitkin pörriäisissä, Heikkinen kirjoittaa.

Ilta-Sanomat kertoo, että keskustan ja kokoomuksen välit hallituksessa ovat soteriitelyn takia niin tulehtuneet, että pääministeri Juha Sipilä (kesk.) olisi lehden tietojen mukaan jo tiedustellut, tulisiko Sdp kokoomuksen tilalle hallitukseen.

Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne sanoo kuitenkin Helsingin Sanomille, ettei pääministeri Sipilä ole pyytänyt Sdp:tä hallitukseen.

Hallitus kertoi viime viikolla uudistetun valinnanvapauslain keskeisistä linjauksista, joissa on otettu huomioon perustuslakivaliokunnan kesällä antamat raamit.

Eduskuntaryhmien oli määrä käsitellä uutta esitysluonnosta jo viime torstaina, mutta käsittelyä lykättiin tämän viikon torstaihin. Taustalla olivat keskustan ja kokoomuksen keskinäiset näkemyserot asiakassetelin laajuudesta, ja sitä koskevasta kirjauksesta haluttiin lisää asiantuntija-arvioita. Aikalisän tarkoituksena oli myös varmistaa, ettei esitys törmää uudelleen perustuslakiin.

Hallituksen reformiministeriryhmä istui esityksen tiimoilta tiistaiaamuna, jolloin se kävi läpi asiantuntijoilta saatuja lausuntoja. Seuraava tapaaminen on sovittu tällä tietoa huomisaamuksi. 

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot