Mainos

Sotilastarkkailija Jarno Mäkinen siunattiin

Tilaisuus toimitettiin sotilaallisin kunnianosoituksin.

Etelä-Libanonissa surmansa saanut YK:n sotilastarkkailija Jarno Mäkinen, 29, siunattiin tänään Turussa haudan lepoon. Kapteeniluutnantti Mäkistä oli saattamassa lähes 200 läheistä ja ystävää. Mukana oli myös palvelustovereita.

Arvokas tilaisuus toimitettiin sotilaallisin kunnianosoituksin. Arkun ympärillä kunniavartiossa olivat sekä Suomen lippu että Uudenmaan prikaatin joukko-osaston lippu. Arkkua kantoivat omaisten pyynnöstä sotilaat.

Omaisten kukkalaitteiden lisäksi Mäkistä muistivat seppelein tasavallan presidentti, puolustusministeri, puolustusvoimat ja Uudenmaan prikaati. Arkkua hautaan laskiessa soitettiin Porilaisten marssi ja ammuttiin kolme kunnialaukausta.

Kapteeniluutnantti Jarno Mäkinen sai surmansa 25. heinäkuuta Israelin ilmaiskussa YK:n tarkkailuasemalla Khiamissa. Samaisessa ilmaiskussa sai surmansa kolme muutakin sotilastarkkailijaa.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot