Mainos

SS: Verkko-ostosten määrä huimassa kasvussa

Suomalaiset tekevät yhä enemmän ostoksia ulkomaisista verkkokaupoista, kirjoittaa Savon Sanomat. Neljässä vuodessa postin kautta tilattavien tuotteiden tullaukset ovat kasvaneet yli 100 prosenttia.

- Vuonna 2006 tullauksia oli keskimäärin 2 000 kuukaudessa, nyt luku on noin 4 000–4 500, tulliylitarkastaja Kirsi Taipale Lentotullista kertoo lehdelle.

TNS Gallupin tuoreen kyselyn mukaan ulkomailta ostaminen on lisääntynyt etenkin viime vuoden aikana. 1,1 miljoonaa suomalaista on käynyt ostoksilla ulkomaisissa verkkokaupoissa. Eniten ostetaan lentolippuja, kirjoja, levyjä ja vaatteita.

Toisesta EU-maasta Suomeen ostetusta tavarasta ei tarvitse maksaa tullia. Myös suurin osa suomalaisten EU:n ulkopuolelta ostamista tuotteista jää tullaamatta niiden vähäisen arvon takia. Tulliselvityksen esimies Matti Tuunanen arvioi, että keskimääräinen nettitilauksen arvo on noin 100 euroa.

Takavarikoitujen tuotteiden määrä on kasvanut käsi kädessä verkkokaupan kanssa. Eniten tulli takavarikoi lääkkeitä ja huumeita.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot