Mainos
Mainos

Stig Bergling: Supo ei estänyt pakoani

Ruotsista vuonna 1987 paennut vakooja Stig Bergling väittää huomenna ilmestyvässä kirjassaan, että Suomen suojelupoliisi oli etukäteen tietoinen hänen paostaan, mutta ei tehnyt mitään hänen pidättämisekseen.

Bergling kertoo kummastelleensa poliisien poissaoloa Neuvostoliiton Helsingin-lähetystön edustajille. Nämä olivat Berglingin mukaan vastanneet pystyvänsä suurelta osin ohjaamaan Suomen poliisin toimintaa.

Berglingin mukaan Suomi nöyristeli edelleen tuolloin Neuvostoliittoa. Berglingin kirja esiteltiin tänä aamuna Ruotsin TV-nelosessa.

Tiitinen: Syytökset Berglingin oman merkityksen paisuttelua

Suojelupoliisin päällikkönä ruotsalaisvakooja Stig Berglingin paon aikaan toiminut Seppo Tiitinen torjui tänään Berglingin väitteet, joiden mukaan Neuvostoliitto olisi määrännyt Suomen poliisin pysyttelemään poissa vakoojan tieltä.
-Suomen viranomaiset päättävät itse omasta aktiivisuudestaan, nyt ja silloin, eduskunnan pääsihteerinä nykyisin työskentelevä Tiitinen sanoo.

Tiitinen kuittaa Berglingin väitteet uuden kirjan myynninedistämiseksi. Toisaalta kyse on myös vakoojien yleisestä "ammattiharrastuksesta paisutella omaa rooliaan ja merkitystään".
-Hän (Bergling) tuntui oikein olevan närkästynyt, ettei hänelle ollut järjestetty tiesulkuja eikä poliiseja näkynyt vilisevän missään, Tiitinen totesi.

Suojelupoliisi sai tiedon Berglingin paosta Ruotsista vasta puolitoista vuorokautta paon jälkeen, mikä Tiitisen mukaan osoittaa, ettei pakoa Ruotsissakaan "kovin priorisoitu turvallisuusasiana". Bergling palasi pitkältä pakomatkaltaan Ruotsiin viime vuonna.
(MTV3-STT)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme