Mainos

STM tarttuu syöpähoitojen viiveisiin

Sosiaali- ja terveysministeriö puuttuu syöpien pitkiin odotusaikoihin. Ministeriön mukaan tarkoitus on luoda kansallinen strategia, jossa linjataan hoidon sisältöä ja järjestämistä.

Peruspalveluministeri Paula Risikon mukaan hoitojonoja voitaisiin purkaa nopeasti esimerkiksi antamalla syöpähoitoja iltaisin. Hoito olisi aloitettava viimeistään puolentoista kuukauden kuluessa, mutta todellisuudessa aloitus voi viipyä kolmekin kuukautta.

- Tärkein syy syövän hoitoviiveeseen on se, että ammattihenkilökunnasta on pulaa. Se johtuu pitkälti siitä, että meillä on yhä enemmän syöpäpotilaita, he elävät yhä kauemmin näillä hoidoilla ja terveydenhuoltojärjestelmä ei yksinkertaisesti ole huomioinut sit,ä että syöpäpotilaat tarvitsevat valtavasti enemmän hoitokapasiteettia kuin ovat tarvinneet aikaisemmin, sanoo MTV:n uutisille ylilääkäri Risto Johansson Kuopion yliopistollisesta sairaalasta.

Hoitoviiveitä aletaan myös tilastoida nykyistä tehokkaammin. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus ja Stakes valmistelevat hoitoilmoitusrekisteriin muutosta, jonka avulla hoidon etenemistä voidaan seurata.

Stakes julkisti viime viikolla selvityksen, jonka mukaan syöpähoitoon pääsyssä on jonkin verran viiveitä. Leikkaukset pystytään hoitamaan melko hyvin ajallaan, mutta säde- ja lääkehoidon aloittaminen vie liian kauan.

Syöpähoitoihin pääsyä selvitettiin kyselytutkimuksella viime kesänä.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot