Mainos
Mainos

Street Party valtasi kadunpätkän Helsingissä

Teknoväki valtasi eilen pätkän Simonkatua Street Party -tapahtumansa pitopaikaksi Helsingissä. Puolilta päivin alkanut juhla sujui rauhallisesti ja poliisi tyytyi tarkkailemaan tilannetta.

Katuparty pidettiin Simonkadulla Mannerheimintien ja Yrjönkadun välisellä osuudella. Bussilinjat 18 ja 55 joutuivat muuttamaan hieman reittiään ja autoilijat kiersivät katuosuuden.

Poliisin arvion mukaan juhlijoita oli 700-800 ja iältään he olivat 16 vuodesta ylöspäin. Street Partya vietetään lähinnä soittamalla kovaäänistä teknomusiikkia ja esittämällä performansseja.

Helsingin poliisilaitoksen komisario Tuomo Lotta kertoi, että poliisi pyrki välttämään vastakkainasettelua nuorten kanssa, vaikka tilaisuus olikin laiton.
-Lähtökohtaisesti nämä ihmiset eivät ole tulleet tekemään rikoksia. Aiempien kokemuksien perusteella Helsingistä, Turusta ja Tampereelta väki on hillittyä ja siivoaa jälkensä.

Lotta kertoo, että poliisilla oli mm. internetistä saatua tietoa tapahtumasta, mutta virallista ilmoitusta siitä ei oltu tehty. Juhlijoilla on kuitenkin yksi vastuuhenkilö, joka on yhteydessä virkavaltaan.

Juhlijat kokoontuivat ennen kadunvaltausta internet-viestin ohjaamana Aleksis Kiven patsaalle rautatietorille. Street Party-ideologian mukaisesti varsinaisen tapahtuman paikka selvisi ainakin suurimmalle osalle väestä vasta tässä kokoontumisessa. Komisario Lotan mukaan teknonuorison ideologiana on tehdä jotakin säännöistä poikkeavaa. Mikäli tapahtumia ei ole usein, eivätkä melu-, liikenne- ja järjestyshäiriöt pahene, poliisi aikoo pysyä pidättyvällä linjalla. Edellinen Street Party-tapahtuma Helsingissä oli pari vuotta sitten Mikonkadulla.

Teknoväen juhla Simonkadulla jatkui alkuiltaan.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme