Mainos
Mainos

STTK:n Palola: Kolmikannalta veto-oikeus pois - enemmistö päättää

Palkansaajakeskusjärjestö STTK:n puheenjohtaja Antti Palola arvelee, että enemmistön kanta voisi tulevaisuudessa ratkaista hankkeiden etenemisen kolmikannassa.  

Palola arvioi STT:lle, että kolmikanta voisi muuttua siihen suuntaan, että millään keskusjärjestöllä ei ole jatkossa veto-oikeutta eli mahdollisuutta estää päätöksen syntyminen.  

– En ota kantaa siihen, onko se hyvä vai huono, mutta oletan, että tähän suuntaan kehitys menee, hän sanoi aamupäivällä.  
Kolmikantaa on kritisoitu sen kankeudesta.  

– Meitähän on syytetty siitä, että emme ole riittävän dynaamisia ja osittainhan se pitää paikkansa. Toisaalta työmarkkinamylly on jauhanut tuloksia, ja olemme tehneet viime vuosina erittäin maltillisia palkkaratkaisuja, Palola sanoo.  

Palolan mukaan työmarkkinaosapuolten ja hallituksen välisen kolmikannan aika ei ole ohi, mutta sen on kehityttävä ajassa.  

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme