Mainos

Stuk selvittää kännyköiden terveysvaikutuksia

Nyt tutkitaan ensimmäistä kertaa, onko matkapuhelimen käytöllä yhteyttä esimerkiksi päänsärkyyn, unihäiriöihin tai masentuneisuuteen.

Säteilyturvakeskus (Stuk) ryhtyy tutkimaan matkapuhelinten käyttäjien terveyttä seurantatutkimuksella. Tavoitteena on muun muassa selvittää, onko matkapuhelimen käytöllä yhteyttä päänsärkyyn, unihäiriöihin, korvien soimiseen tai masentuneisuuteen. Lisäksi pyritään tutkimaan, liittyykö matkapuhelimen käyttö neurologisiin sairauksiin.

Matkapuhelinten terveysvaikutuksia on selvitetty aiemminkin, mutta tutkimukset ovat koskeneet lähinnä aivokasvaimia ja puhelinten käyttöä on arvioitu takautuvasti. Stukin mukaan matkapuhelinten ja aivokasvaimien välillä ei toistaiseksi ole havaittu selkeää yhteyttä.

Tutkimus on osa kansainvälistä hanketta, joka käynnistettiin Maailman terveysjärjestön WHO:n aloitteesta. Suomen ohella mukana ovat Ruotsi, Tanska ja Britannia. Ensimmäisiä tuloksia odotetaan viiden vuoden kuluttua.

Tutkimukseen valitaan satunnaisesti 3000 suomalaisten matkapuhelinoperaattoreiden asiakasta, joille lähetetään asiasta tiedote ja palautettava suostumusasiakirja.

Osallistujilta kysytään tarkempia tietoja heidän matkapuhelimen käytöstään ja terveydentilastaan. Jos osallistujat antavat luvan, heidän terveyttään seurataan myös terveydenhuollon rekistereistä ja tietokannoista.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot