Mainos

Sturenkadun räjähdyksen syynä kaasun kerääntyminen teleliikennekaivantoihin

Helsingissä Sturenkadulla aamulla sattuneen räjähdyksen syy on todennäköisesti metaanin eli maakaasun kertyminen teleliikennekaivantoihin, kertoo päivystävä palomestari Ville Mensala. Pelastuslaitos tutkii tapausta yhdessä kaasuyhtiö Gasumin kaasupäivystäjien kanssa.

Pelastuslaitoksen mukaan kukaan ei loukkaantunut räjähdyksessä. Poliisi eristi aamulla alueen Sturenkadun ja Mäkelänkadun risteyksen tuntumassa sen jälkeen kun metalliset kaivonkannet lensivät ilmaan räjähdyksen voimasta.

Pelastuslaitos epäilee, että metaani on jostain syystä päässyt kerääntymään putkistoihin, joissa teleliikennekaapelit kulkevat. Mensalan mukaan kaasu on jostain syystä syttynyt ja räjähtänyt ja heittänyt kaivonkansia paikaltaan.

- Nyt Gasumin miehet mittaavat kaasupitoisuuksia ja selvittelevät mitenkä näitä linjastoja menee maan alla. Miehet ovat laittaneet sulkuja ja selvittelevät mistä vuodon mahdollinen alkuperä on tullut, Mensala kertoo MTV:n uutisille.

Tällä hetkellä jalankulkijoiden liikkumista Sturenkadun ja Hämeentien kulmassa on rajoitettu. Muuten liikenne sujuu pelastuslaitoksen mukaan suhteellisen normaalisti.

Mensalan mukaan Sturenkadun ja Mäkelänkadun risteysalueelta oli kuulunut voimakas räjähdys, jonka mukaan kaksi kappaletta kaivonkansia oli noussut ilmaan ja "lävähtänyt asfaltillle".

Pelastuslaitos tutki aluetta syttymisvaaramittareiden kanssa.

- Havaitsimme, että Sturenkadulla kohti Hämeentietä on näitä kaivantojen kansia lentänyt ilmaan useampiakin. Samoin Hämeentiellä tuonne Helsinginkadun suuntaan on muutaman kaivannon kansi lähtenyt paikoiltaan, Mensala kertoo.

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot