Mainos
Mainos

Sukeltajat avuksi Talvivaaran vuotokohdan paikantamiseksi

Talvivaaran kaivoksen jätevesialtaan vuotokohtaa etsitään yhä. Yhtiön mukaan apuna käytetään muun muassa vedenalaisia kameroita ja kaikuluotaimia. Paikalle on saapunut myös sukellusrobotti.

Jätevettä vuotaa edelleen noin 5 000-6 000 kuutiota tunnissa.

Vuoto havaittiin sunnuntaiaamuna. Vuodon syynä on kaivoksen kipsisakka-altaan muovikalvon rikkoutuminen.

Talvivaaran kipsisakka-altaassa arvioidaan olevan yksi vuotokohta, josta vesi virtaa kahteen suuntaan. Pääosa vuodosta menee eteläisen jälkikäsittely-yksikön suuntaan, jonne jätevesi varastoidaan.

Pohjoisessa ylivuodon valtaosa pystytään nyt ohjaamaan jälkikäsittelyaltaalle. Jonkin verran jätevettä pääsee kuitenkin edelleen luontoon.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme