Mainos

Sukupuolta korjaava kirkkoherra ja kirvespappi hakevat kirkkoneuvokseksi

Kirkkohallituksen kirkkoneuvoksen viran haku saa luultavasti harvemmin näin paljon median huomiota. Tänä vuonna hakijoiden joukossa on kuitenkin julkisuudessa paljon olleita henkilöitä.

Yksi hakijoista on Imatran kirkkoherra Olli Aalto, joka on sukupuolenkorjauksensa myötä vaihtamassa nimensä Marja-Sisko Aalloksi. Asiasta kirjoittaa Kotimaa-lehti.

Toinen julkisuuden valokeilassa ollut hakija on Laihian kirkkoherra Mertsi Saarela, joka hyllytettiin tehtävästään avioliiton ulkopuolisen suhteen vuoksi.

Saarelan tekemiset nousivat lehtien otsikoihin, kun hän joutui pakenemaan kirveen kanssa riehunutta mustasukkaista aviomiestä metsään, kirjoittaa Ilta-Sanomat. Saarela oli tapaillut miehen vaimoa.

Virkaan on hakenut yhteensä 17 hakijaa. Kirkkoneuvoksen valitsee kirkolliskokous toukokuussa. Edellinen kirkkoneuvos Seppo Häkkinen valittiin Mikkelin hiippakunnan piispaksi.

(MTV3)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot