Mainos
Mainos

Sunnuntaisuomalainen: Kuntaliitosten hyödyt kyseenalaisia

Kuntaliitosten taloudellisista hyödyistä ei ole todellista näyttöä, vaikka niitä perustellaan usein säästösyillä, kirjoittaa Väli-Suomen median Sunnuntaisuomalainen. Lehden mukaan viimeinen tutkimus hyödyistä on lähes kymmenen vuotta vanha, ja tuolloinkin käsiteltiin lähinnä 1970-luvulla solmittuja kuntaliitoksia.

Sisäministeriön tilaamassa tutkimuksessa käsiteltiin 57:ää kuntaliitosta. Säästöjä todettiin syntyneen vain hallintomenoissa, ja pahimmillaan menot jopa kasvoivat.

Samanlainen tutkimus pitäisi tehdä 2000-luvun kuntaliitoksista, mutta taloustieteilijöiden mukaan se on liian aikaista. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen johtavan ekonomistin Antti Moision mukaan täytyy odottaa vielä viisi tai kymmenen vuotta.

— Suurin osa liitoksista tehtiin 2009, joten talouslukuja sekoittavat siirtymäaikasäännökset ja valtion maksamat yhdistymisavustukset, Moisio sanoo.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme