Mainos
Mainos

Suomalainen metallinetsijä löysi omilta mailtaan viikinkiaikaisen miekan – löytö johdatti tutkijat todellisen harvinaisuuden äärelle

Metallinetsintäharrastus voi johdattaa joskus todellisen aarteen jäljille. 

Metallinetsijä löysi viime keväänä omalta maaltaan Lopelta ensin rautakautisen kirveen terän ja tulusraudan sekä osan miekan säilää. Museoviraston mukaan harrastaja ilmoitti löydöstä virastoon. Koekaivausryhmä tutki asian ja paljastui, että miekka ajoittuu viikinkiajan loppupuolelle ja että sen yhteydessä oli tasaiselle maalle tehty, laakeilla kivillä peitetty polttohautaus.

Miekkoja on Lopen alueelta löydetty pari aikaisemminkin.

Museovirasto kertoo, että miekan kahvan viereen oli asetettu tupessa ollut veitsi, kehäsolki ja luukampa. Mielenkiintoinen löytö oli hauras saviastia, jonka yhteydestä löytyi runsaasti palaneiden luiden kappaleita. Kyseessä on todennäköisesti vainajan jäännösten säilyttämiseen käytetty uurna. 


Paikalla on arkeologien mukaan pienialainen polttokenttäkalmisto. Sellaisia tunnetaan Lopelta ja ylipäätään Hämeen ja Uudenmaan rajamailta toistaiseksi melko vähän.

Kalmiston alueella tehdään lukuisia tutkimuksia esimerkiksi maaperästä ja luista. Niiden avulla hautatavoista saadaan lisää tietoa. 

Arkeologien paikalta nostama miekka ja muut esineet tullaan konservoimaan, ja tavoitteena on laittaa ne näytteille Kansallismuseoon ensi vuoden aikana.    

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot