Mainos
Mainos

Suomalaiset hakevat Saksalta korvauksia pakkotyöstä

Toistatuhatta suomalaista hakenee korvauksia Saksalta sodanaikaisista kärsimyksistään. Korvaukset maksetaan Saksaan perustetun järjestön varoista.

Parhaillaan kartoitetaan maailmalaajuisesti esimerkiksi keskitysleireillä ja pakkotyössä olleita siviililejä. Hakemuksia odotetaan neljännesmiljoonaa eri puolilta maailmaa.

Tiina Miskala käsittelee Helsingissä suomalaisten sotakorvaushakemuksia, joiden hakemusaika päättyy vuodenvaihteessa.

- On täytynyt olla keskitysleirillä ja tehdäsiellä pakkotyötä tai olla pakkotyössä julkisessa yrityksessä tai maataloudessa. Yrityksessä tai maataloudessa pakkotyötä tehneiltä vaaditaan kuitenkin myös, että heidät on siirretty pois kotimaastaan. Kotimaassa tehty pakkotyö ei siis oikeuta korvauksiin, kertoo Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön IOM:n projektikoordinaattori Tiina Miskala.

Miskalan mukaan korvauksia voi saada enimmillään 15 000 Saksan markkaa. Tämä summa on varattu keskitysleireillä olleille. Pienin korvaus on 2000 Saksan markkaa ja se myönnetään maataloudessa pakkotyötä tehneille.

Suurin osa Suomesta tulevista hakemuksista on inkerinsuomalaisilta, jotka 40-luvun alussa siirrettiin Klookan leirin kautta Suomeen. Lisäksi mukana on muun muassa merimiehiä, joiden laivat Saksa otti haltuunsa ja lähetti miehistön keskitysleirille.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme