Mainos
Mainos

Suomalaiset kannattavat armeijaa yhä vähemmän

Asevelvollisuuden kannatus vähenee edelleen. Tuoreen kyselyn mukaan vain puolet suomalaisista kannattaa enää nykyisen järjestelmän säilyttämistä.

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan kyselyssä asevelvollisuuden kannatus on vähentynyt vuosittain. Viime vuonna luku oli runsaat 60 prosenttia ja toissa vuonna runsaat 70 prosenttia.

Joka viidennen mielestä riittäisi, jos vain osa ikäluokasta kävisi armeijan. Lähes yhtä moni kannattaa vapaaehtoisuutta.

Suhtautuminen Natoon pysynyt ennallaan

Nato-jäsenyyden suosio ei ole juuri muuttunut. Liittoutumattomuuden kannalla on edellisen kyselyn tavoin yhä 68 prosenttia vastanneista. Joka viides tukee liittoutumista.

Natoa pitää tärkeimpänä puolustusyhteistyötahona 16 prosenttia vastanneista.

Selvästi yli puolet on sitä mieltä, että Suomen tulee osallistua rauhanturva- ja kriisinhallintatehtäviin nykyisellä tasolla. Sitä lisäisi viidennes, ja sama määrä vähentäisi.

Vajaa puolet tukee Suomen sotilaallista läsnäoloa Afganistanissa.

Helmikuussa tehtyyn kyselyyn vastasi yli tuhat ihmistä.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme