Mainos
Mainos

Suomalaiset matkatoimistot ihmettelevät ruotsalaisten hysteriaa: Kanarialla ei syytä huoleen

Vaarallista portugalinsotalaiva-polttiaiseläintä ei ole tavattu Kanarian rannikoilta tavallista enempää, kerrotaan suomalaisista matkatoimistoista.

MTV Uutiset kertoi tänään maanantaina, että ruotsalaiset matkatoimistot ovat varoittaneet portugalinsotalaiva-polttiaiseläimistä, jonka lonkeroiden polttiaissoluun osuminen on ihmiselle kivuliasta ja voi uidessa aiheuttaa pahimmassa tapauksessa tajunnan menetyksestä johtuvan hukkumisen.

Suomalaisista matkatoimistoista ihmetellään, ettei meduusaa muistuttavia portugalinsotalaivoja ole Fuerteventurassa tai Playa del Inglesissä tavanomaista enemmän.

– Niitä saattaa olla alueella helmi-maaliskuussa. Niitä ei tietenkään saa mennä koskemaan, mutta meidän saamiemme tietojen mukaan niitä on ollut aika vähän, sanoo Tjäreborgin tiedotuspäällikkö Arja Pucilowski.

Myös Aurinkomatkoilta sanotaan, että alueilla, joilla on suomalaisia matkaajia, on ollut vain yksittäisiä havaintoja.

– Rantavahdit ovat kyllä aktiivisia ja varoittavat ja kertovat lomailijoille, jos niitä on nähty.

Pucilowski sanoo, että vaikka tilanne ei poikkea tavanomaisesta, sotalaivat ovat saaneet sen verran mediahuomiota, että Tjäreborg seuraa ruotsalaisten matkatoimistojen esimerkkiä ja lähettää tällä kertaa varoituksen asiakkailleen.

– Lähetämme tekstiviestin, että niitä on näkynyt rannoilla ja että suositellaan se huomioimaan. Ei niitä ole aiempaa enempää, mutta tämä on tullut nyt julkisuuteen.

Portugalinsotalaiva muistuttaa meduusaa, mutta se on todellisuudessa yhdyskunta, jonka muodostavat toisiinsa kiinnittyneet polyypit. 

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot