Mainos
Mainos

Suomalaiset tekivät ennätysmäärän matkustusilmoituksia

Suomalaiset tekivät viime vuonna ennätysmäärän matkustusilmoituksia ulkomaanmatkoistaan.

Ulkoministeriö sai liki 267 000 matkustusilmoitusta, mikä on lähes 96 000 enemmän kuin edellisvuonna.

Ilmoituksia tehtiin yhteensä 198 maahan ja alueelle.

Matkustusilmoitusten määrän selvästä noususta ei voi suoraan päätellä, onko ulkomaanmaanmatkailu kasvanut vastaavasti. Tämä johtuu siitä, että ulkomaille on mahdollista matkata tekemättä siitä ilmoitusta ulkoministeriölle.

Matkustusilmoitus.fi-palvelussa ulkomaille matkustavat voivat antaa matka- ja yhteystietonsa ministeriölle hätä- ja kriisitilanteita varten. Vuoden aikana ulkoministeriö lähetti yli sadassa eri puolilla maailmaa tapahtuneessa poikkeustilanteessa tietoja ja toimintaohjeita matkustusilmoituksen tehneille. Tiedotteet koskivat niin luonnonmullistuksia kuin terrori-iskujakin.

Myös Suomen ulkomaanedustustojen ja ulkoministeriön kansalaispalveluiden kysyntä on jatkanut kasvuaan. Yleisimmin tätä palvelua tarvitaan passin vanhenemisen tai katoamisen tai muun matkustusasiakirjoja koskevan ongelman vuoksi.

Ulkomaisten matkailijoiden määrä kasvoi

Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset Suomessa lisääntyivät marraskuussa selvästi edellisvuoteen verrattuna. Yöpymisiä kirjattiin 14,9 prosenttia enemmän kuin vuoden 2016 marraskuussa.

Eniten lisääntyivät kiinalaismatkailijoiden yöpymiset, peräti 46 prosenttia. Kolme tärkeintä matkailijamaata marraskuussa olivat venäläiset, ruotsalaiset ja saksalaiset. Venäläisten yöpymisiä kirjattiin vajaat 59  000, mikä on 9,8 prosenttia edellisvuotta enemmän.

Kaikkiaan marraskuussa tilastoitiin 418  000 ulkomaisten matkailijoiden yöpymistä. Kotimaisten matkailijoiden yöpymisiä kirjattiin 998  500, lisäystä edellisvuodesta oli neljä prosenttia.

Tammi-marraskuussa ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät 14,5 prosenttia.


 

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot