Mainos
Mainos

Suomalaiset vastustavat eniten EU:n syventämistä

Suomalaisten mielestä maan hallitus hoitaa EU-asiat hyvin, mutta siihen myönteisyys loppuukin. Kalevassa julkaistusta Eurooppalainen barometri -mielipidekyselystä käy ilmi, että suomalaiset ovat muiden EU-maiden kansalaisia selvästi enemmän EU:n syventämistä vastaan.

Suomalaiset vastustavat muita enemmän niin yhteistä valuuttaa, yhteistä armeijaa kuin yhteistä hallitusta ja yhteistä presidenttiäkin. Jopa EU:n laajeneminen saa Suomessa keskimääräistä vähemmän kannatusta.

Hallituksen tärkein linjaus on tähän mennessä ollut Suomen vieminen yhteisvaluutta euroon. Ristiriitaista on, että kansalaiset ovat tyytyväisiä hallituksen Eurooppa-linjaan, mutta sen käytännön ilmentymä euro ei enää miellytäkään. Kysely tehtiin 12 EU-maassa. Mukana olivat kaikki unionin maat Ruotsia, Hollantia ja Portugalia lukuunottamatta. Mielipidekyselyä on johtanut ranskalainen Louis Harris -tutkimuslaitos ja sen suomalaisena toteuttajana on ollut Suomen Gallup.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme