Mainos
Mainos

Suomalaisjärven jäällä päristeltiin ruohonleikkurien Le Mans -kisa – nousi uutiseksi Kiinaa ja Intiaa myöten

Reutersin uutisartikkeli ruohonleikkurien kisasta suomalaisen järven jäällä on niittänyt mainetta maailmalla.

Uutistoimisto Reuters julkaisi viikonloppuna artikkelin päältäajettavien ruohonleikkureiden 12 tunnin kestävyysajosta Le Mansista. Kisa ajettiin tänä vuonna Karhijärven jäällä Laviassa Satakunnassa.

Reutersin juttua julkaisivat viikonloppuna monet eri tiedotusvälineet ja uutissivustot, esimerkiksi Britannian BBC, Intian Samachar, Way2News sekä Worldnews. 

– Reuters on uutisoinut kisasta jo vuodesta 2012. Etenkin talvella ajettava kisa on aina saanut paremmin näkyvyyttä ulkomailla kuin Suomessa. Tänä vuonna Reutersin uutinen löytyi Kiinan ja Intiankin tiedotusvälineistä, kisan järjestäjä Kari Nikrus kertoo MTV Uutisille. 

– Talvitapahtuma kiiinnostaa ainakin brittiläisiä juuri sen takia, että heillä ei ole kunnon lumisia ja jäisiä talvikelejä. Kisa on heille eksoottinen, ja paljon hyvää palautetta saadaan joka vuosi. 

Reuters kertoo, että Le Mans keräsi tänä vuonna runsaasti osallistujia eri puolilta maailmaa, esimerkiksi Sveitsistä, Saksasta, Iso-Britanniasta, Virosta ja Suomesta. 

Reutersin artikkelissa Nikrus kertoo, mitä jäällä ajamisessa on otettava huomioon.

– Jää on toisaalta hyvin liukas ja toisaalta lumi vaikuttaa renkaisiin ja hankaloittaa ajamista. Lumi on erilaista erilaisissa lämpötiloissa; kylmällä lumi ei pakkaudu samalla tavalla renkaisiin kuin suojasäällä, Nikrus kertoo Reutersin maailmalle jaetussa uutisartikkelissa.

Nikrus muistuttaa MTV Uutisille, että ruohonleikkureilla kisaaminen on moottoriurheilulaji, jota on harrastettu sarjatasolla Englannissa jo 1970-luvulta alkaen. 

– Tämä on aivan vakavasti otettava kansainvälinen laji, jota kuitenkin tehdään huumorinpilke silmäkulmassa. Suomalaiset tekevät lajin osalta tiivistä yhteistyötä virolaisten kanssa ja meidän yksi SM-osakilpailumme ajetaan Virossa toukokuussa, Nikrus valottaa.  

Ja vauhti on yllättävän kova: nykyään ruohonleikkureilla päästellään avoimessa luokassa parhaimmillaan jopa 100 km/h.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme