Mainos

Suomalaisjoukkoja monikansalliseen harjoitukseen Norjaan

Harjoituksen tavoitteena on kehittää joukkojen yhteistoimintakykyä talviolosuhteissa ja valmiutta osallistua kansainvälisiin tehtäviin osana monikansallista kriisinhallintaoperaatiota.

Noin sadan hengen suuruinen suomalaisjoukko osallistuu monikansalliseen kriisinhallintaharjoitukseen Pohjois-Norjassa ensi viikosta alkaen. Cold Response 2006 -harjoitukseen osallistuu joukkoja 15 eri maasta.

Harjoituksen teemana on monikansallisen kriisinhallintaoperaation toimeenpano YK:n peruskirjan mukaisella valtuutuksella. Nato-maiden lisäksi mukaan on kutsuttu rauhankumppanuusmaita, Suomen lisäksi muun muassa Ruotsi.

Suomesta harjoitukseen osallistuvat joukot ovat Utin jääkärirykmentistä ja Suomenlahden meripuolustusalueelta. Suomen osasto on osana monikansallista erikoisjoukkojen johtoporrasta. Harjoituksen tavoitteena on kehittää joukkojen yhteistoimintakykyä talviolosuhteissa ja valmiutta osallistua kansainvälisiin tehtäviin osana monikansallista kriisinhallintaoperaatiota.

Kriisinhallintaharjoitus kestää 23. maaliskuuta saakka.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.