Mainos
Mainos

Suomalaisnuori selvisi säikähdyksellä Moskovan metroiskusta

Moskovan suomalaisen peruskoulun kahdeksannen luokan oppilas on joutunut Moskovan eilisten pommi-iskujen silminnäkijäksi Park Kulturin metroasemalla, kertoo sanomalehti Etelä-Saimaa.

Lehden saamien tietojen mukaan oppilas oli ollut aamulla matkalla kouluun, kun pommi räjähti aivan Moskovan keskustassa sijaitsevalla asemalla. Oppilas selvisi räjäytyksestä vahingoittumattomana, mutta joutui miliisin vaatimuksesta jäämään metroasemalle noin tunnin ajaksi. Poliisin tarkastuksen jälkeen oppilas pääsi lähtemään isänsä kanssa kotiin.

Oppilaan suomalaisen peruskoulun rehtori Ilkka Lindberg ei ollut saanut heti yhteyttä tytön matkapuhelimeen iskun jälkeen.

-  En saanut yhteyttä oppilaaseen, puhelimet olivat täällä Moskovassa aamulla kiinni tunnin ajan. Sain myöhemmin tiedon, että oppilas pääsi lähtemään asemalta kotiin terveenä häntä hakemaan tulleen isän kanssa, Ilkka Lindberg kertoo Etelä-Saimaalle.

Moskovan suomalainen peruskoulu sijaitsee metro-asemista noin 10 kilometrin päässä.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme