Mainos
Mainos

Sympaattisen näköinen suomalaissatelliitti lähdössä avaruuteen – "Osat saa mistä tahansa elektroniikkakaupasta"

Suomalaisen nanosatelliittin oli määrä lähteä tänään avaruuteen Yhdysvalloista, mutta lähtö viivästyi teknisten ongelmien takia. Aalto-yliopistosta kerrotaan, että laukaisu siirtyy useita päiviä, jopa viikkoja eteenpäin.

Yksi Aalto-satelliitin rakentajista, Reaktor Space Labin toimitusjohtaja Tuomas Tikka kertoi MTV:n Huomenta Suomessa että pienen nanosatelliitin voi periaatteessa rakentaa kuka tahansa, jos vain osaamista riittää.

–Nanosatelliitti alle 10-kiloinen satelliitti, johon osat saa lähes kokonaan normaalista elektroniikkakaupasta. Osat ovat pieniä, samantyyppisiä mitä kännyköissä on sisällä. Perinteiset satelliitit ovat valtavia, suurimmat linja-auton kokoisia, Tikka sanoi.

Tikka esitteli lähetyksessä mallikappaletta, joka on samanlainen kuin satelliitit Aalto1 ja Aalto2, jotka on tarkoitus laukaista avaruuteen. Mallikappaleesta törröttänyt mittanauhan pätkä ihastutti juontajia.

– Mittanauha on hyvä materiaali antenniksi. Sen minkä pystyy tekemään yksinkertaisesta, kannattaa tehdä yksinkertaisesti, Tikka totesi.

Laitteen on tarkoitus mitata ilmakehän plasmahiukkasia osana isoa kansainvälistä projektia.

– Ilmakehän ylimmissä kerroksissa on plasmaa ja pienet satelliitit pysyvät siellä kauemmin kuin isot satelliitit. Satelliitit mittaavat plasman tiheyttä ja lämpötilaa. Pystytään tutkimaan muun muassa sitä miten satelliitit varautuvat kun tulevat lähelle ilmakehää, Tikka kertoi.

Aalto-satelliitin uutta laukaisuaikaa ei ole toistaiseksi kerrottu. Tilannetta voi seurata Nasan sivuilla.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot