Mainos
Mainos

Suomalaisten lomamatkasuunnitelmat vähentyivät viime vuodesta

Koti- tai ulkomaanmatkan tekemistä suunnitelleiden kotitalouksien määrä on vähentynyt hieman toissa vuoden huippukaudesta. Tilastokeskuksen mukaan ulkomaan lomamatkaa suunnitteli huhti-kesäkuussa 43 prosenttia kotitalouksista, kun viime vuonna ulkomaanmatkaa suunnitelleiden osuus oli kolme prosenttiyksikköä suurempi.

Kotimaan lomamatkaa suunnitteli tänä vuonna 63 prosenttia kotitalouksista, kun viime vuonna kotimaan matkaa suunniteltiin 65 prosentissa kotitalouksista.

Eteläisen Suomen taloudet suunnittelivat muita alueita useammin ulkomaan lomamatkaa. Kärjessä tässä suhteessa oli Uusimaa, missä ulkomaanlomaa suunnitteli keväällä 57 prosenttia talouksista. Väestöryhmistä ulkomaanlomaa suunnittelivat yleisimmin ylemmät toimihenkilöt, joista 62 prosenttia aikoi suunnata lomallaan Suomen rajojen ulkopuolelle. Vähiten ulkomaanlomia suunnittelivat maatalousyrittäjät.

Kotimaan lomamatkat olivat suosituimpia Pohjois-Pohjanmaalla, missä 77 prosenttia kotitalouksista suunnitteli keväällä kotimaanmatkaa. Myös Lapissa tunnettiin keskimääräistä suurempaa kiinnostusta kotimaan matkakohteita kohtaan.

Tilastokeskuksen selvitystä varten haastateltiin huhti-kesäkuussa 4824 suomalaista.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme