Mainos
Mainos

Suomalaistoimittaja kuoli Lontoon junaturmassa

Eilen Lontoossa sattunut tuhoisa junaonnettomuus on vaatinut yhden suomalaisuhrin.

Ruotsin radion palveluksessa työskennellyt suomalaistoimittaja Marcus Ölander sai surmansa matkustajajunan ja tavarajunan törmäyksessä, jossa kuoli yhteensä kuusi ihmistä ja ainakin 150 loukkaantui.

Ruotsin radion kirjeenvaihtajana Lontoossa työskennellyt Ölander oli onnettomuushetkellä palaamassa Swanseasta Walesista, jossa hän oli seuraamassa torstaina pidettyä kansanäänestystä Walesin rajoitetusta itsehallinnosta.

Onnettomuusjunassa oli lukuisia toimittajia ja poliitikkoja, jotka olivat seuranneet Walesin kansanäänestystä. Brittiläinen uutistoimisto Press Association kertoi tänään, että Marcus Ölander, 60, oli ainoa ulkomaalainen uhrien joukossa. Loukkaantuneista kahdeksan oli vielä lauantaiaamulla sairaalahoidossa, kertoi PA.

Marcus Ölander aloitti toimittajanuransa Yleisradiossa ja siirtyi vuonna 1969 Ruotsin radioon ulkomaankirjeenvaihtajaksi. Hän oli useita vuosia radion Eko-toimituksen Lähi-idän kirjeenvaihtajana, minkä jälkeen hän oli pariinkin otteeseen komennuksella Washingtonissa ja myös Buenos Airesissa.

Ölander johti Eko-toimituksen ulkomaantoimitusta kuusi vuotta, kunnes hän syykuun alussa siirtyi toimituksen Lontoon-kirjeenvaihtajaksi. Hänen viimeinen raporttinsa Walesin kansanäänestyksestä ja sen poliittisista seurauksista kuultiin Ruotsin radion aamu-uutislähetyksessä perjantaina.
(STT-TT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme