Mainos
Mainos

Suomalaisvene motissa ranskalaissatamassa

Vihaiset ranskalaiskalastajat ovat sulkeneet sataman ankkurikettingeillä. Kalastajat vaativat edullisempaa polttoainetta ja laajempaa mahdollisuutta kalastaa anjovista.

Suomalainen venekunta on jäänyt kalastajien saartamaksi Les Sables d'Olonnen kaupungissa Ranskan länsirannikolla.

- Meitä on täällä seitsemän suomalaista. Emme pääse veneellämme lähtemään. Tilanne on jatkunut tiistaista asti, kertoo espoolainen Timo Salminen Port Olonan satamasta.

Vihaiset ranskalaiskalastajat ovat sulkeneet sataman ankkurikettingeillä protestiksi. He vaativat edullisempaa polttoainetta ja laajempaa mahdollisuutta kalastaa anjovista. Port Olonan satamassa on saarrettuna satoja veneitä. Joukossa on huviveneitä muun muassa Australiasta ja Norjasta.

Suljettu satama Ranskassa 5.7.2007. (Kuva: Timo Salminen)

Merivartiosto on käynyt paikalla keskustelemassa tilanteesta. Salmisen mukaan merivartiosto ei ole kuitenkaan suoranaisesti luvannut auttaa asiassa.

Salminen kertoo, että erään australialaisen veneen kippari aikoo yrittää ulospääsyä ensi yönä vaikka väkivalloin. Hän on ilmoittanut aikeistaan maansa suurlähetystölle, paikalliselle poliisille sekä merivartiostolle.

Les Sables d'Olonne

Huviveneet ovat lahden pohjukassa, josta on noin puoli mailia (700-800 m) matkaa sataman suulle. Kalastajat polttavat autorenkaita merkiksi lakostaan ja tästä seuraa valtava musta savu, joka näkyy kauas. Salmisen mukaan poliisikaan ei estä lakkoilijoita, vaan on tyytynyt pitämään tiesulkua sataman suulle vievällä tiellä.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme