Mainos

Suomea kurittavat peräkkäiset sadealueet – lumisateet vaihtuvat etelässä veteen

Lumisateet ja lunta riepotelleet tuulet helpottavat hetkeksi ympäri maan, mutta uusia sadealueita on luvassa loppuviikkona lähes päivittäin, kertoo MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela.

Räntänä ja lumena tulevat sateet häiritsevät toistuvasti autoilijoita erityisesti Keski- ja Itä-Suomessa, etelässä sateet saadaan vetenä.

Perjantaina lumisade heikentää ajokeliä vielä pohjoisessa, mutta etelässä sateet tulevat pääasiassa vetisenä. Päivästä tulee kuitenkin Etelä-, Keski- ja Länsi-Suomessa pääasiassa poutainen, ja lounaasta tulee tuleva lämmin ilmavirtaus nostavat lämpötilat noin viiteen asteeseen.

Itärajalla voi tulla räntää tai lunta ja Lapissa lumisade pitää ajokelin huonona iltaan asti. Päivän aikana pohjoiseen ennustetaan tulevan 5–20 senttimetriä lunta, paksummin länteen.

Poutasää ei jää kuitenkaan pitkäksi, sillä etelään saapuu yöksi uusia vesisateita, jotka kulkevat lauantain aikana idän yli räntä- ja lumisateina Venäjälle. Sää jatkuu lauhana pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta.

Uusi sadealue saapuu sunnuntaiaamuna Etelä-Suomeen, ja voi maan keskiosissa tulla lumena ja räntänä. Sadealue kulkee maan läpi ennättäen pohjoiseen maanantaiksi.

– Etelässä vastaavasti vähän poutaantuu, ainakin väliaikaisesti, Jokela kertoo.

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot