Mainos
Mainos

Suomeen avautui ensimmäinen hävikkiruokakauppa: 50 000 kiloa hävikkiruokaa hyötykäyttöön

Suomen ensimmäinen hävikkiruokakauppa aloitti tänään toimintansa Helsingin Kalasataman uudessa kauppakeskus Redissä. Kirkon Ulkomaanavun perustamassa kaupassa myydään lahjoituksina saatuja elintarvikkeita ja tuotteita, jotka muuten päätyisivät jätteeksi. Tavoitteena on saada vuodessa noin 50 000 kiloa hävikkiruokaa hyötykäyttöön.

Hävikkiruokakaupan tuotevalikoima saattaa vaihdella päivittäin riippuen siitä, mitä saadaan lahjoituksina.

– Meillä on yhteistyökumppaneina tukkuliike, kauppoja, ruuanvalmistajia ja maahantuoja, jotka lahjoittavat meille näitä tuotteita. Ruokia, jotka ilman tätä myymälää olisivat päätyneet hävikkiin, kertoo WeFood-kaupan projektipäällikkö Else Hukkanen KIrkon Ulkomaanavusta.

Tuotto menee kehitysyhteistyöhön

Ruoka on täysin syömäkelpoista, mutta hävikkiruokakaupan hinnat ovat tavallista ruokakauppaa alhaisemmat.

– Meidän valikoima keskittyy kakkoslaatuun ja hintakin on sen mukainen eli jonkin verran ykköslaadun hintoja alhaisempi, muotoilee Hukkanen.

Kaupan tuotto ohjataan Kirkon Ulkomaaavun kehitysyhteistyöhankkeisiin.

"Minä olen nyt kaupan tätinä"

Kaupassa on vain muutama palkattu työntekijä, loput ovat vapaaehtoisia.

– Minä olen nyt kaupan tätinä eli katselen nämä hyllyt ja pakkaan aamulla pullat ja leivät, palvelen asiakkiata ja olen tuolla kassalla. Olen lukenut hävikkiruuasta ja miten paljon ruokaa menee hukkaan. Nyt on elämäntilanne sellainen, että voin tehdä tällaista vapaaehtoistyötä, selittää Margit Suurhasko, yksi vapaaehtoisista.

Satoja miljoonia kiloja hävikkiruokaa

Asiakkaat löysivät hyvin hävikkiruokakauppaan heti avajaispäivänä.

– Mielestäni on mahtava idea ja ajatus, että saadaan sellainen ruoka käyttöön, joka menisi muuten roskiin, kiittelee Saida Saarinen.

Ruokahävikki on tuttu asia monessa perheessä.

– Tilanne elää lapsiperheessä ja tulee välillä aina syötyä ulkona tai vanhempien luona ja jää joku ruoka valmistamatta tai valmistettu ruoka syömättä, valitettavan paljon tulee hävikkiä, tietää Sini Ihamäki.

Kaikkiaan Suomessa syntyy hävikkiruokaa noin 400-500 miljoonaa kiloa vuodessa. Hävikkiruokakauppa pyrkii saamaan siitä 50 000 kiloa hyötykäyttöön.

 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme